10 tapaa päästä kukkaron herraksi

Jaa sivu

Taloudellisesti vakailla ihmisillä on 10 tapaa, joilla he pitävät rahatilanteen otteessaan, kertoo Business Insider. Näillä ohjeilla pääset kukkarosi herraksi, ja saatat jopa rikastua.

1. Kulutus kuriin

Tarkkaile tekemisiäsi. Onko tapanasi kuluttaa rahaa huoletta shoppailemalla, ulkona syömisellä tai muuten viimeistä senttiä myöten? Taloudellisen vakauden saavuttaneet ihmiset tarkkailevat tekemisiään ja hillitsevät impulsiivista käyttäytymistä.

2. Rahaa säästöön

Kuluta vähemmän kuin ansaitset. Taloudellisesti vakailla ihmisillä ei välttämättä ole runsaasti rahaa, he voivat silti myös hemmotella itseään halutessaan, mutta he eivät elä yli varojensa. Tähän voit pyrkiä mm. leikkaamalla kuluja: ruoka- ja ravintolamenoja, vaatemenoja.

3. Tarkkaile kulutusta

Tätä voidaan tehdä satunnaisestikin. Menoja kirjaamalla käy selville, missä kohtaa taloudessasi on puutteita.

4. Sijoita ylimääräiset

Taloudellisesti vakaat ihmiset ovat hyviä turvaamaan tulevaisuutensa. Ryhdy jo hyvissä ajoin ennen eläköitymistä sijoittamaan ylimääräisiä varoja.

5. Vältä velkaa

Kaikki velka ei ole samanlaista. Korkeakorkoiset korttiluotot ovat eri asia kuin matalakorkoiset asuntolainat. Velan määrästä on hyvä olla tietoinen sekä siitä, mitä varten velka on otettu: autoa, asuntoa vai kulutusta varten. Maksa velka pois tai välttele sen ottamista.

6. Kirjaa tulot ja menot ylös

Budjetoi tulosi ja menosi. Näin varmistat, että raha menee sinne, minne haluatkin. Budjetoinnin avuksi on nykyisin saatavilla monenmoisia työkaluja ja appseja.

7. Älä aikaile

Maksa laskut heti, älä viivyttele. Tällä tavalla et velkaannu ja tiedät, minkä osan varoistasi voit käyttää henkilökohtaisiin menoihisi.

8. Luovu huonoista tavoista

Tässä vaaditaan kurinalaisuutta. Taloudellisesti vakaat ihmiset ymmärtävät, että huonot tavat syövät osan heidän tuloistaan ja ryöväävät heidän tulevaisuuden ilonsa. Asiat, jotka oikeasti tekevät ihmiset onnelliseksi, ovat edullisia eivätkä haaksirikkouta taloutta.

9. Tavoitteille summat ja päivämäärät

Sinulla on tavoitteita: asunto, auto, lomamatka tai muuta sellaista. Pitkän aikavälin tavoitteet tarvitsevat tehokasta suunnittelua. Haaveilun sijaan laita summat ja päivämäärät ylös tavoitteillesi. Näin pysyt määrätietoisena ja näet tavoitteiden toteutumisen.

 10. Pidä huoli terveydestä

Huono terveys vie terän menestykseltä, sillä sairastaminen maksaa ja vie aikaa. Taloudellisesta vakaat ihmiset suojelevat varallisuuttaan noudattamalla terveitä elämäntapoja ja vaalimalla terveyttään.