Alexandrian ja Aurumin välisen lunastuspalkkiokiistan käsittely siirtyy hovioikeuteen

Jaa sivu

Helsingin käräjäoikeus on perjantaina 4.9.2015 antanut päätöksensä Alexandria Rahastoyhtiö Oy:n ja Aurum Sijoitusvakuutus Oy:n välisessä riita-asiassa. Käräjäoikeus päätti asian Aurum Sijoitusvakuutuksen hyväksi. Alexandria on ilmaissut tyytymättömyytensä päätökseen, ja seuraavaksi asian käsittely siirtyy hovioikeuteen.

Käräjäoikeus arvioi Alexandria Rahastoyhtiön oikeutta periä Aurumilta lunastuspalkkiota Aurumin siirtäessä asiakkaiden varat (n. 530 M€) Alexandria -rahastoista omiin sijoituskoreihinsa keväällä 2013. Lunastuspalkkion määrä on n. 5,3 M€, ja summa on ollut erillisellä sulkutilillä siitä lähtien.

Käräjäoikeuden päätöksessä Alexandria joutuu maksamaan Aurumille yllä mainittujen lunastuspalkkioiden lisäksi viivästyskorot lunastuspalkkiosummasta vuodesta 2013 lähtien sekä Aurumin oikeudenkäyntikulut. Edellä mainituilla summilla ei tule olemaan vaikutusta Alexandrian liiketoimintaan, maksuvalmiuteen tai vakavaraisuuteen.

- Alexandria on päättänyt valittaa hovioikeuteen, koska mielestämme käräjäoikeuden päätös on väärä. Olemme toimineet asiassa sekä sijoitusrahastolain mukaisesti että Finanssivalvonnan hyväksymällä tavalla. On harmillista että jutun käsittely vielä jatkuu, mutta tämä prosessi ei ole vaikuttanut kasvuvauhtiimme näinä parina vuotena, ja aiomme kasvaa voimakkaasti jatkossakin. Tulemme palkkaamaan tänä ja tulevana vuonna lukuisia uusia sijoitusalan ammattilaisia ja avaamaan uusia toimipisteitä nykyisten 25 toimipisteen lisäksi,  Alexandrian-konsernin toimitusjohtaja Jan Åkesson kommentoi.

 

Lisätiedot: 

Jan Åkesson

0407312325

jan.akesson@alexandria.fi