Eläkkeen määrä on suomalaisille arvoitus

Jaa sivu

Eläkeaika on ”palkinto”, joka häämöttää tulevaisuudessa. Eläkkeellä on aikaa harrastaa, matkustaa, nauttia elämästä ja touhuta lastenlasten kanssa. Miten eläkkeellä olo rahoitetaan, ja mikä on eläkkeen määrä?

Eläkkeen määrä riippuu ensisijaisesti tuloista ja työuran pituudesta

Työeläkettä maksetaan kaikesta työuran aikana tehdystä työstä – oli kyseessä sitten palkkatyö tai yrittäjänä toimiminen. Vuoden 2017 alusta voimaan tulleen eläkeuudistuksen myötä eläkekertymä on 1,5 % vuosiansioista.

Suomen eläkejärjestelmä ja sen kestävyys on herättänyt paljon keskustelua. Tosiasia on se, että järjestelmän kantokyky asetetaan kovaan testiin tulevina vuosina suurten ikäluokkien eläköityessä.

Miten oman eläkkeen määrä lasketaan?

Kotiin postitettava tai verkosta ladattava työeläkeote aiheuttaa monessa, etenkin työuran alkupuolella olevassa naurunpurskahduksia ja hämmästyksiä: ”Mieti, jos tällä kuukausisummalla pitäisi elää!”

Oman eläkkeen määrää voit arvioida esimerkiksi työeläkelaskurilla. On syytä huomata, että laskurit antavat suuntaa-antavan arvion eläkkeen määrästä. Laskennassa kannattaa ottaa huomioon tähän mennessä kertynyt eläkkeesi, jonka määrän voit tarkastaa työeläkeotteelta.

Esimerkki: 40-vuotiaan henkilön eläkekertymä on tällä hetkellä 900 euroa/kk. Hänen tavoite-eläkeikänsä on 68 vuotta ja 11 kuukautta, ja hän arvioi kuukausittaisen bruttopalkansa olevan keskimäärin 3000 euroa/kk. Miten eläkkeelle jäämisen hetki vaikuttaa eläkkeen määrään?

Tavoite-eläkeikä 68 vuotta ja 11 kuukautta: Eläkkeen määrä on arviolta noin 2 300 euroa/kk (brutto).

Alin eläkeikä 66 vuotta ja 4 kuukautta: Arvioitu kuukausittaisen eläkkeen määrä alle 2 000 euroa (1 961 euroa, brutto).

Milloin haluan jäädä eläkkeelle?

Tämä on kysymys, jonka yhä useamman suomalaisen tulisi kysyä itseltään jo hyvissä ajoin. Vaikka eläkeikä voi tuntua kaukaiselta asialta, on tärkeää ymmärtää, että oman eläketurvan varmistaminen ja rakentaminen on osittain myös meidän jokaisen omalla vastuulla.

Työurien pidentyessä ja eläkeiän noustessa on syytä pohtia, mihin asioihin haluaa itse keskittyä ja käyttää aikaa. Moni työssäkäyvä siirtyisi varmasti nauttimaan eläkepäivistään jo muutaman vuoden ennen alinta eläkeikäänsä, jos se olisi taloudellisesti mahdollista.

Miten voin vaikuttaa oman eläkkeeni määrään?

Palkansaaja voi vaikuttaa eläkkeensä määrään pääosin kolmella tavalla:

  • Kasvattamalla merkittävästi tulotasoaan
  • Olemalla työelämässä pidempään
  • Varautumalla taloudellisesti eläkepäiviin jo työssäoloaikana

Jos tulotasosi nousee, nousee myös kertyneen eläkkeen määrä. Oman eläketurvan kehittymistä ei kuitenkaan ole järkevää jättää pelkästään sen oletuksen varaan, että oma tulotaso työuran edetessä kasvaa. Tämä ajatus perustuu enemmänkin oletuksiin ja haaveisiin kuin faktoihin.

Palkansaaja voi osaltaan vaikuttaa eläkkeen määrään myös työuran pituudella. Jos päätät jäädä työelämään vielä alimman eläkeiän jälkeen, kartutat luonnollisesti itsellesi lisää eläkettä. Mutta oletko valmis tekemään töitä pidempään?

Varautuminen eläkepäiviin voi olla myös omaehtoista talouden suunnittelua. Eläkesäästäminen on yksi yleisimpiä tapoja ennakoida tilannetta ja varautua tulevaan. Säästämällä pienenkin summan joka kuukausi voit luoda taloudellisen pohjan sille, että voit hypätä eläkeläisen statukselle jo vuosia ennen varsinaista eläkeikää. Lisäksi kuukausittainen käytössä olevat eläkevarasi ovat suuremmat, kun työeläkkeen päälle lisätään karttuneet säästöt.

Palataan aiempaan esimerkkiin. Jos haluaisit jäädä eläkkeelle alimman eläkeiässä (66 vuotta ja 4 kuukautta) ja haluaisit kuukausittaisen eläkkeesi olevan 2 500 €/kk, kuinka paljon sinun pitäisi säästää kuukausittain?

40-vuotiaasta 66 vuotiaaksi: Säästät kuukausittain 26 vuoden ajan.

Tavoitteena on nostaa korkeampaa eläkettä 66 vuotiaasta 86-vuotiaaksi: Tavoitteena on saada eläkettä 2 500 euroa kuukaudessa 20 vuoden ajan.

Tavoite-eläke 2 500 €/kk, josta työeläkkeen osuus on 1 916 € = omilla säästöillä rahoitettava 584 euroa per kk, 20 vuoden ajan = 140 160 euroa

Sinun tulee säästää kuukausittain 258 euroa.

Laskelmassa on käytetty oletuksena 4 prosentin tuottoa. Esimerkkitapauksessa henkilö ei ole nostanut osittaista varhennettua vanhuuseläkettä.

 

Miten onnistua säästämisessä? Lataa maksuton Tavoitteellisen säästäjän opas!

lataa