Majakkana sijoitusmaailman merillä 20 vuotta

Jaa sivu

Lauantaina 6.8.2016 tuli kuluneeksi 20 vuotta Alexandria Pankkiiriliikkeen perustamisesta. Kahdessa vuosikymmenessä Alexandriasta on kasvanut Suomen kolmanneksi suurin sijoituspalveluyritys. Tänä aikana on tapahtunut paljon niin taloudessa kuin sijoituspalvelualallakin.

Alexandrian perustaminen ajoittuu aikaan pian sen jälkeen, kun sijoitussidonnaisten vakuutusten tarjonta maassamme tuli mahdolliseksi Suomen solmittua ETA-sopimuksen (Euroopan Talousalue) vuonna 1994.

 ”Me halusimme tuoda kaikkien ulottuville vaurastumisen mahdollisuuden. Muualla Euroopassa ja maailmalla säästämisen ja sijoittamisen kulttuuri on paljon pidemmällä ja sijoitussidonnaisia vakuutuksiakin on ollut markkinoilla jo 1970-luvulta”, Alexandrian perustajaosakas ja toimitusjohtaja Jan Åkesson kertoo.

Nykypäivänä Jan Åkesson on yhtiön pääomistaja ja Ajanta Oy omistaa yrityksestä 40 prosenttia.

Nimi Alexandria ja alkuperäinen majakkalogo viittasi Egyptissä, Alexandrian kaupungin edustalla muinoin seisoneeseen Faroksen majakkaan, joka luetaan yhdeksi maailman seitsemästä ihmeestä. Ajatuksena oli toimia ikään kuin majakkana sijoitusmaailman merillä ja ohjata asiakkaita turvalliseen satamaan.

”Meille on alusta lähtien ollut tärkeää ainutlaatuinen asiakaspalvelukokemus, asiantuntemus ja ensiluokkaiset tuotteet”, Åkesson sanoo.

Palvelu laajeni ympäri Suomen

Ensimmäisen vuoden lopulla, vain neljän kuukauden toiminta-ajan jälkeen, yhtiöllä oli kolmen sijoitusneuvonantajan lisäksi seitsemän myynnin assistenttia eli yhteensä kymmenen henkilöä.

Nyt 20 vuoden jälkeen Alexandria on kasvanut 26 toimipaikan, yli 300 sijoitusalan asiantuntijan ja lähes 28 miljoonan liikevaihdon yhtiöksi. Vuonna 2016 asiakkaita on jo noin 70 000 ympäri maata.

Sijoituspalvelut saivat sääntelyn

Ala on kokenut 20 vuodessa isoja muutoksia. Toiminnan alussa sijoitusneuvontaa ei säädelty mitenkään ja markkinoille syntyi paljon pieniä yrityksiä.

”Jo vuonna 1997 keskustelin Rahoitustarkastuksen (nykyinen Finanssivalvonta) kanssa siitä, että sääntely olisi alalle tarpeen, koska se toisi vakautta markkinaan”, Åkesson kertoo.

Vuonna 2007 Euroopan Unionissa tuli voimaan sijoituspalveluyhtiöitä säätelevä Rahoitusvälineiden markkinat direktiivi (MiFiD), jonka myötä sijoituspalvelut saatettiin luvanvaraisiksi ja yhtiöillä tuli olla lain vaatimat pääomat ja vakavaraisuus.

Finanssivalvonta myönsi Alexandrialle MiFiD-toimiluvan 17.6.2008. Alexandria Rahastoyhtiö perustettiin vuonna 2010. Alexandria Markets –yhtiö perustettiin loppuvuonna 2012 kehittämään omia strukturoituja sijoitustuotteita.

Teemme yhteistyötä SEB Lifen ja Generali Pan Europeanin kanssa sijoitus- ja säästövakuutuksissa, tarjoamme omia rahastoja sekä monipuolisia strukturoituja sijoitustuotteita. Alexandria on yksi Suomen suurimmista strukturoitujen tuotteiden tarjoajista ja yhtiö palkittiinkin kesäkuussa Suomen parhaana*.

Digiaikakausi ei vähennä palvelun tarvetta

Digitalisaation kehittyminen uusine älykkäine ratkaisuineen tuo markkinoille uudenlaisia verkkopalveluita, ansaintamalleja ja sijoitusrobotteja.

”Pankkien strategia on digipainotteinen. Uskon, että nämä muutokset tuovat meille lisää asiakkaita, henkilökohtaiselle palvelulle on kysyntää. Niin kauan kun tarjoamme asiakkaille henkilökohtaista elämystä palvelujen ostamisessa eivät robotit pysty korvaamaan meitä”, Åkesson toteaa.

 

 

*Alexandria on palkittu Suomen parhaana strukturoitujen sijoitustuotteiden tarjoajana ei-pääomaturvattujen sijoitusten sarjassa kesällä 2016. Palkinnon myönsi Euromoney -konserniin kuuluva tutkimustalo SRP – Structured Retail Products.