Alexandria kokemuksia

Alexandria kokemuksia

Kokosimme tälle sivulle muutaman eri puolelta Suomea tulevan asiakkaamme kokemuksia säästämisestä, sijoittamisesta ja vaurastumisesta.

Kahdenkymmenen vuoden aikana olemme päässeet palvelemaan hyvin monenlaisia asiakkaita, tyypillisimmin asiakkaamme ovat palkansaajia, yrittäjiä ja eläkeläisiä. Asiakkaidemme tilanteet ja tarpeet ovat aina yksilöllisiä, henkilökohtainen palvelumme auttaa heitä suunnittelemaan omaa säästämistään ja sijoittamistaan elämäntilanteiden ja tavoitteiden muuttuessa.

Antti Pirttimäki sijoittaa turvallisuutta varten. Tavoitteena on kerryttää varallisuutta kuukausittain.
Rakennusalan yritystä kohta 28 vuotta Turun seudulla pyörittänyt Rauno Mäkelä seurasi tuttua sijoitusneuvojaansa Alexandriaan viitisen vuotta sitten eikä ole joutunut katumaan päätöstään.
Taru Hämäläinen kerryttää lapselleen tulevaisuuden pääomaa säästämällä ja sijoittamalla. Hevosharrastus kannustaa myös varautumaan tulevaisuutta varten.
Mestisjoukkue RoKI:n kapteeni, insinööri Henri Joki-Erkkilä on säästänyt ja sijoittanut jo muutaman vuoden ajan Alexandrian kautta. Joki-Erkkilän mukaan Alexandrian palvelu on asiakkaalle helppo ja vaivaton.
”Sijoittaminen on kuin urheilua: kilvoittelua itsensä kanssa. Hyvän sijoitusneuvojan kanssa on mukava sparrata mihin kannattaa sijoittaa” Pasi Lohenoja kertoo.
Tiina Kontion asiakkuus Alexandriassa alkoi jo vuonna 1999. Nyttemmin hän hoitaa kaikkiaan viiden henkilön säästöjä ja sijoituksia Alexandriassa.
Hannu Vallanen vertaa kokemuksiaan kalastamiseen: ”Jos olet löytänyt hyvän kalapaikan ja saat riittävästi kalaa, miksi lähtisit muualle. Panos–tuotos-suhde on hyvä.”