Ura Alexandriassa

Alexandria on välitön ja rento organisaatio, jossa henkilöstöä ei vaivata turhalla hierarkialla ja byrokratialla. Meininki on avointa, keskustelevaa, tekevää ja sitoutunutta. Asiakaspalvelun laatu on keskeisin menestystekijä, joten Alexandria palvelee henkilöstöään mahdollisimman hyvin. Kun henkilöstö voi hyvin, saavat myös asiakkaat parempaa palvelua ja kaikki menestyvät, ei sen kummempaa.

Alexandria on arvostettu yhteensä kuusi kertaa Suomen parhaiden työpaikkojen joukkoon, uusin tunnustus on vuodelta 2016.

Mitä Alexandrian henkilöstö ajattelee?

Ohessa Alexandrian työntekijöiden mielipiteitä työpaikastaan (lähde: Suomen Parhaat Työpaikat 2014 –tutkimuksen tulokset*).

  • Työskentelen opiskelujeni ohessa ja erityismaininnan ansaitsee se, kuinka paljon esimieheni on valmis joustamaan, että saan kouluasiani järjestymään töiden ohella.
  • Aina, jos on jotain, mitä ei tiedä. Voi kysyä työkavereilta, aina saa vastauksen. Täällä huomataan, jos on potentiaalia. Koulutetaan hyvin ja panostetaan yhä uudestaan, jos on vielä jotain mitä on jäänyt epäselväksi. Koulutus, on kaikenkaikkiaan erinomaista!  
  • Henki ja fiilis on loistava työpaikalla ja työyhteisössä. Hyvin tehdystä työstä saa tunnustusta. Firmassa välitetään toisista. Vapaa-ajan ja arjen murheet unohtuu tässä työpaikassa. Täältä saa eväitä ja tsemppiä myös vapaa-aikaan.
  • Ilmapiiri on todella kohdallaan ja neuvoa voi kysyä käytännössä keneltä tahansa.
  • Jos on jotain mikä askarruttaa, voin ottaa yhteyttä ihan minkä konttorin työntekijään tahansa ja saada vastauksen. Kollegat ympäri suomen puhaltavat hyvin yhteen hiileen!
  • On erittäin hienoja työkavereita, aivan poikkeuksellisen paljon. Sekä hyviä palkintoja jos onnistuu hyvin.
  • Tasa-arvoinen kohtelu, ja mielettömän hieno tiimi joka tukee toisiaan, ja huumori kukkii.
  • Turvallisuudentunne ja tyytyväisyys lisää tuottavuutta. Kun saa olla oma itsensä, pärjää parhaiten. Yrityksessa vastuu on kaksisuuntaista. Kun hoitaa oman tonttinsa, yritys kyllä palkitsee hyvin.
  • Työpaikka mahdollistaa poikkeuksellisen hyvin työn ja vapaa-ajan tasapainottamisen. Lomien järjestäminen on huomattavasti helpompaa kuin muualla.
  • Työpaikka tuntuu toiselta kodilta. Työkavereista on tullut tärkeitä ystäviä vuosien varrella.
  • Täällä palkitaan ja kiitetään hyvin tehdystä työstä. Työntekijöille järjestetään tapahtumia yms. ja muutenkin työskentely on mukavaa.

Alexandrian rekrytoinnin yhteystiedot

 

*Alexandrian henkilöstön vastauksia Suomen Parhaat Työpaikat 2014 – tutkimuksen kysymykseen:  ”Onko jotain sellaista erityistä tai poikkeuksellista, joka tekee tästä työpaikasta hyvän työpaikan? Kerro esimerkkejä”.