Tolkkua talouteen uuden vuoden budjetilla

Jaa sivu

Jos tapanasi on ollut hapuilla raha-asioissa kuin sumussa, ota tämä vuosi näppeihisi uusin ottein: tee budjetti. Kuulostaa ikävältä näin äkkiseltään, mutta se on vaivan arvoista. Budjetti tuo tolkun talouteen ja vähentää stressiä, koska se vähentää yllätyksiä rahankäytössä.

Se ei ole vaikeata. Budjetti on yksinkertaisesti lista tulevaista menoista ja kuluista tiettynä aikana, tyypillisesti kuukaudessa tai vuodessa.

Alkuhässäkän ja miettimisen jälkeen talouden seuranta on helppoa. Budjetointi on hyvä väline, joka auttaa ennakoimaan kulut ja saavuttamaan talouden monet tavoitteeet. Esimerkiksi näin:

Tavoitteiden asettaminen

Aseta taloudellesi realistiset tavoitteet.Taloutesi tavoitteena pitäisi olla muutakin kuin vain pakollisista kuluista selviytyminen. Sen pitää kattaa myös velkojenmaksu ja säästäminen tulevaisuutta varten.

Taloustavoitteet kannattaa asettaa niin, että ne ovat mitattavia, saavutettavia, aikataulutettuja ja nimettyjä johonkin tiettyyn ja tärkeään tarkoitukseen. Esimerkiksi lomamatka kahden vuoden päähän 3500 euroa eli 146 euroa kuukaudessa. Tavoite on mitattavissa, saavutettavissa, aikataulutettu ja nimetty tärkeään kohteeseen.

Tavoitteita voi olla useita erilaisia samaan aikaan. Tavoitteet kannattaakin jakaa ajan mukaan: lyhyen ajan, keskipitkän ajan ja pitkän ajan tavoitteiksi. Yhdeksi tavoitteeksi voit asettaa esimerkiksi jatkuvan kuukausisäästämisen, jolla kartutat pitkän ajan sijoituskassaa vaurastumista varten.

Rakenna hätärahasto

Yllättäviä menoja sattuu silloin tällöin kaikille meistä. Jos sinun pitää käyttää luottokortivelkaa yllättäviin menoihin, et saa velkoja maksettua. Sen vuoksi säästä muutama sata euroa hätärahastoon.

Maksa pois luottokorttivelat

Kun olet kerryttänyt hätärahastosi, tee suunnitelma maksaa pois kaikki kalliit luottokorttivelkasi. Pyri myös vähentämään kulutustasi, kunnes olet maksanut luottokorttivelkasi.

Maksa elämisen kulut heti

Suunnittele, että maksat normaalit elämisen kulut heti pois. Voi olla houkuttavaa maksaa matka luottokortilla, mutta on parempi välttää ikuista velkakierrettä.

Elämisen kulut kattavat mm. asumisen, sähkön, puhelimen, ruuan, liikkumisen, verot, auton ylläpidon, vaatteet, remontit, lahjat ja lomat.

Vakuuta itsesi

Tapaturmavakuutus korvaa tulomenetyksiäsi, jos jotakin tapahtuu. Henkivakuutus antaa turvaa läheistesi elämää kuoleman varalta. Odottamattomaan varautuminen on osa vastuullista talouden suunnittelua.

Helppo 50/20/30-malli budjetointiin

Tämä on helppokäyttöinen ohje, koska se jakaa tulosi kolmeen koriin: kiinteisiin, välttämättömiin kustannuksiin, säästämiseen ja joustavasti käytettävissä oleviin tuloihin.

1. Välttämättömät menot

Nämä ovat juoksevia laskuja ja kuluja, jotka eivät juurikaan vaihtele kuukaudesta toiseen: vuokra, lainanhoito, sähkö, tietoliikenne, puhelin, auton kulut/matkakulut, vaatteet sekä sellaiset kiinteät kulut joita olet sitoutunut maksamaan, kuten salimaksut ja erilaiset kuukausittaiset tilausmaksut. Ohje ehdottaa, että nämä kiinteät kulut eivät ylitä 50 prosenttia kuukausituloista. Tämä kategoria on se, josta on helpoin saada väljyyttä budjettiin.

2. Säästötavoitteet

20 prosenttia tuloistasi on tarkoitus ohjata tärkeisiin maksuihin ja pitkäaikaiseen säästöön varallisuutesi kasvattamiseksi. Tähän pottiin lukeutuvat valinnan mukaan esimerkiksi ylimääräiset luottokorttimaksut tai velan maksut, säästäminen eläkettä ja hätäkassan rakentamista varten sekä myös isommat asiat, kuten säästäminen oman asunnon käsirahaa varten. Automatisoi nämä maksut, ettet unohda niitä.

3. Joustavat käyttövarat - elämäntyyli

30 prosenttia budjetoidaan päivittäiseen kulutukseen: ruokaostokset, ulkona syöminen, harrastukset, viihde, matkat. Ruoka on välttämättömyys ja on mukana tässä korissa, koska se, miten ruokaan kulutetaan voi vaihdella paljonkin eri aikoina.

Ohje suosittaa vähentämään palkasta ensin kohdat 1 ja 2, jotta jäljelle jäävät rahat voi todella käyttää kulutukseen miten huvittaa.