Alexandria on palkittu jälleen Suomen parhaana strukturoitujen sijoitusten tarjoajana

Alexandria Markets valittiin Suomen parhaaksi strukturoitujen sijoitusten tarjoajaksi Nordic Structured Products & Derivatives -konferenssissa Tukholmassa 26.9.2019.

Alexandria Markets sai saman tunnustuksen myös viime vuonna. Arvioinnissa strukturoitujen sijoitusten tarjoajat asetettiin järjestykseen tuotteiden myyntivolyymin ja sijoitusmenestyksen perusteella siten, että kummankin kriteerin painoarvo oli 50 %. Sijoitusmenestystä puolestaan mitattiin vuoden ajanjaksolla erääntyneiden sijoitusten volyymipainotetuilla vuosituotoilla. Valinnat tekee Euromoney -konserniin kuuluva tutkimustalo SRP (Structured Retail Products).

On aina hienoa saada kansainvälistä tunnustusta, varsinkin näin kovassa seurassa. Palkinnot kertovat siitä, että sijoitusratkaisumme ovat toimineet suunnitellusti ja kiinnostaneet sijoittajia. Haastavassa markkinaympäristössä erityisesti yritysriskiin sidotut korkotuotteet sekä sivuttaiseen tai laskevaan osakemarkkinanäkemykseen suunnitellut sijoitukset ovat olleet kysyttyjä. Hallitsemme strukturoidut sijoitukset hyvin, koska olemme erikoistuneet vain niihin, Alexandria Marketsin toimitusjohtaja Ville Hellens toteaa.

Alexandria Markets on Alexandria-konsernin strukturoituihin sijoitustuotteisiin erikoistunut yksikkö.

SRP:n palkintotiedote kokonaisuudessaan ladattavissa täältä.

Lisätiedot:
Ville Hellens
Toimitusjohtaja, Alexandria Markets
puh 050 341 2399
email ville.hellens@alexandria.fi