Tausta tiedotteet korkea

Tiedotteet

8.3.2017

Julkinen varoitus ja seuraamusmaksu Alexandria Pankkiiriliike Oyj:lle

Finanssivalvonta on 6.3.2017 antanut Alexandria Pankkiiriliikkeelle julkisen varoituksen, joka perustuu Finanssivalvonnan syksyllä 2015 aloittamaan teematarkastukseen. Tarkastus kohdistui sijoitusneuvontaan liittyvään selonottovelvollisuuteen. Finanssivalvonnan näkemys on, että Alexandria Pankkiiriliike ei ollut vuonna 2015 riittävän tarkasti noudattanut sijoituspalvelulain asettamia vaatimuksia koskien joiltakin asiakkailta hankittuja tietoja, sijoitustuotteen soveltuvuuden arviointia sekä näiden tietojen dokumentointia. Finanssivalvonta määräsi Alexandria Pankkiiriliikkeelle myös 90 000 euron seuraamusmaksun. Seuraamusmaksun suuruus määräytyy yhtiön vuoden 2014 liikevaihdon perusteella.

Päätöksessä mainitut puutteet eivät liity Alexandrian tarjoamiin säästö- ja sijoitustuotteisiin, eikä niistä ole aiheutunut vahinkoa asiakkaille. Yhtiö ei ole myöskään saanut asiakkailta tätä asiaa koskevia valituksia tai vaatimuksia.

Alexandria oli asiakaspalvelun ja sijoitusneuvonnan jatkuvan kehittämisen puitteissa jo ryhtynyt korjaamaan puutteita, jotka tarkastuksessa havaittiin. Kaikki tarkastuksessa havaitut seikat on korjattu. Alexandria on toiminut niin tarkastuksen aikana kuin sen jälkeenkin hyvässä yhteistyössä Finanssivalvonnan kanssa.

Aloita sijoittaminen helposti

Varaa maksuton ensitapaaminen

Konkreettiset vinkit heti käyttöösi

Tapaaminen voidaan järjestää valintasi mukaan etänä tai paikan päällä. Siinä käydään läpi sijoitustavoitteitasi ja ratkaisuja, joilla unelmiesi toteuttaminen mahdollistuu.

Kokonaisarvosana
tapaamiselle
Sijoitusneuvojan
asiantuntevuus
Suosittelisi
palveluitamme

Kysy chatissa

Chat -asiakaspalvelumme palvelee 8 - 16.00 (ma-pe)

Jätä yhteyden-ottopyyntö

Otamme yhteyttä 24h sisällä haluamallasi tavalla.

Jätä yhteystiedot
Ensiluokkainen henkilökohtainen palvelu
Tilanteeseesi räätälöityä sijoittamista
Sijoitusmenestystä palkitulla valikoimalla
Kestävyys ja vastuullisuus mukana toiminnassa