lapselle-saastaminen

Sijoittamisen aloittaminen

13.10.2017

Lapselle säästäminen on sijoitus tulevaan

Lastemme tulevaisuus on meille tärkeää, ja haluamme tukea lapsiamme kaikin mahdollisin tavoin. Lasten varttuessa myös erilaisten hankintojen rahallinen arvo nousee. Säästäminen lapselle on oiva tapa kartuttaa varoja.

Lapselle säästäminen tuo turvaa

Lapsen ollessa pieni ajatus säästämisestä voi tuntua kaukaiselta ajatukselta. Aika kuluu kuitenkin nopeasti, ja pian koittaa aika, jolloin lapsi muuttaa pois kotoa. Silloin voi tulla yllätyksenä, kuinka paljon ylimääräisiä mutta välttämättömiä kuluja lapsen itsenäistyminen tuo tullessaan.

On takuuvuokria, huonekaluja, kurssikirjoja. Lapselle säästäminen tuo turvaa lapselle sekä vanhemmalle, jonka ei tarvitse olla huolissaan lapsen taloudellisesta selviämisestä.

Lahjaksi jotain järkevää

Synttärit, rippijuhlat ja valmistujaiset. Jos tuntuu siltä, että lapsella on jo tavaraa riittämiin, on rahalahja aina hyvä vaihtoehto. Pelkän käteisen rahan sijaan esimerkiksi jatkuva rahastosäästäminen on hyvä tapa kartuttaa lapsen varallisuutta. Rahastomerkintöjä on helppo tehdä myös kuukausittaisen säästösumman ulkopuolella, eli esimerkiksi synttäreiden kunniaksi voi merkitä erikseen tietyn summan.

Laita säästöpossussa olevat rahat töihin

Säästöpossu on monelle lapselle tärkeä ja tarkoin varjeltu asia. Lapselle säästämisessä on hyvä kuitenkin muistaa, että mitä paremmin jatkuvat säästöt saa tuottamaan, sitä merkittävämpi summa lapsella on kasassa, kun hän esimerkiksi täyttää 18 vuotta. Rohkaise lasta säästämään säästöpossuun pienempiä summia ja kanavoi kuukausittainen säästöön menevä summa ja mahdolliset synttärirahat ja vastaavat korkeamman tuoton säästöratkaisuihin.

Säästettäessä lapselle on aina huomioitava lahjavero. Verottomasti yksi henkilö saa lahjoittaa enintään yhteensä 4 999 euroa kolmen vuoden aikana. Käytännössä lahjoitussumma lapsen tilille ei saa ylittää 138 euroa kuukaudessa, jos haluaa välttyä lahjaveron maksamiselta. Esimerkiksi molemmat vanhemmat saavat säästää yhdessä lapselle 276 euroa joka kuukausi. Muiden yksittäisten lahjoittajien lukumäärää laki ei rajoita, eli esimerkiksi isovanhemmat voivat lahjoittaa lapselle verovapaasti 4 999 euroa kolmen vuoden aikana.

Mitä konkreettista hyötyä lapselle on säästämisestä?

Lasketaan muutama esimerkki. Aloitat säästämään lapselle 100 euroa kuukaudessa rahastoon,

  • kun lapsi syntyy
  • kun lapsi täyttää viisi vuotta.

Kuinka paljon lapselle on kertynyt varoja, kun hän täyttää 18 vuotta? Arvioidaan, että rahaston keskimääräinen tuotto on 4 %.

  • Jos aloitat lapsen syntyessä, 18-vuotiaana kasassa on 31 437 euroa.
  • Jos aloitat, kun lapsi täyttää viisi vuotta, 18-vuotiaana kasassa on 20 382 euroa.

Jos näihin summiin lisätään vielä esimerkiksi syntymäpäivä, rippi- tai valmistujaislahjana saatavia rahoja, on summa entistä suurempi.

Mihin nuori tarvitsee säästöjä?

Nuoren aikuisen elämässä on monia vaiheita, joissa tarvitaan rahaa. Opiskeluiden aloittaminen, muuttaminen omaan kotiin tai vaikka välivuosi lukion jälkeen.

Mikä olisikaan sen hienompaa kuin se, että nuori pystyisi opiskelemaan ottamatta opintolainaa tai maksamaan itse asunnon käsirahan kertyneillä säästöillä?

Vanhempana voit puolestaan ajatella lapselle säästämistä myös oman ja perheen talouden kannalta järkevänä asiana. Varautumalla ajoissa ja säästämällä lapselle sinun ei tarvitse huolehtia esimerkiksi lapsen taloudellisesta tukemisesta suuremmissa hankinnoissa, kun olet kartuttanut säästöjä pikkuhiljaa.

4 syytä, miksi lapselle säästäminen on järkevää

1. Turva: Kartutat lapsen omaa varallisuutta tulevien elämänvaiheiden varalle.

2. Oma talous: Pystyt paremmin hallitsemaan omaa ja perheesi taloutta, kun suurempiin hankintoihin on jo varauduttu ennakkoon.

3. Säästäväisyys: Opetat myös lapselle säästäväisyyttä.

4. Tuotto: Jos aloitat säästämisen esimerkiksi rahastoihin, on varoilla vuosia aikaa kerryttää tuottoa.



Miten onnistua säästämisessä?

Varaa aika henkilökohtaiseen tapaamiseen

Aloita sijoittaminen helposti

Varaa maksuton ensitapaaminen

Konkreettiset vinkit heti käyttöösi

Tapaaminen voidaan järjestää valintasi mukaan etänä tai paikan päällä. Siinä käydään läpi sijoitustavoitteitasi ja ratkaisuja, joilla unelmiesi toteuttaminen mahdollistuu.

Kokonaisarvosana
tapaamiselle
Sijoitusneuvojan
asiantuntevuus
Suosittelisi
palveluitamme

Kysy chatissa

Chat -asiakaspalvelumme palvelee 8 - 16.00 (ma-pe)

Jätä yhteyden-ottopyyntö

Otamme yhteyttä 24h sisällä haluamallasi tavalla.

Jätä yhteystiedot
Ensiluokkainen henkilökohtainen palvelu
Tilanteeseesi räätälöityä sijoittamista
Sijoitusmenestystä palkitulla valikoimalla
Kestävyys ja vastuullisuus mukana toiminnassa