Markkinakommentti elokuu

Sijoittaminen

16.8.2021

Markkinakommentti elokuu 2021

Kesän kuluessa sijoitusmarkkinoilla on ollut varsin positiivinen tunnelma: osakemarkkinoilla kurssit ovat kohonneet reippaasti ja mm. Yhdysvalloissa S&P 500 -osakeindeksin kurssi on jälleen uusissa ennätyslukemissa. Tuottokehitys on ollut myös korkomarkkinoilla suotuisaa, kun markkinoiden huolet inflaation kiihtymisestä ovat laimentuneet ja korkotason laskiessa korko-omaisuusluokista on kirjattu mainiot tuotot kesäkuukausilta.

Hyvä paikka keventää osakepainoa

Alexandrian varainhoitorahastoissa on ollut pitkään hyvin merkittävä osakeylipaino, jota on voitu perustella tutuilla tekijöillä. Vuoden ensimmäisellä puoliskolla talous- ja tuloskasvuennusteita korjattiin lukuisia kertoja ylöspäin, talouden elpyminen ja uudelleen avautuminen koronarajoituksista, erittäin elvyttävä keskuspankkien rahapolitiikka ja pitkään jatkunut matala korkotaso sekä TINA-logiikka (there-is-no-alternative, osakkeille ei löydy varteenotettavaa vaihtoehtoa). Vaikka edellä mainitut tekijät ovat yhä valideja, niin ne alkavat olla jo hinnoiteltu markkinoiden sisään, eikä tässä kohtaa ole helppo tunnistaa sellaisia ajureita, jotka motivoisivat jatkamaan maksimaalisen korkealla osakeylipainolla.

Nyt toteutettua osakkeiden ylipainon kevennystä (osakkeet pysyvät ylipainossa) ei pidä tulkita näkemyksemme muuttumisena negatiiviseksi, vaan pikemminkin niin, että nyt emme ole enää ultrapositiivisia osakemarkkinoiden suhteen. Olemme vähentäneet kehittyvien markinoiden ja Euroopan osakemarkkinoiden painoa. Vapautuneita varoja on allokoitu lyhytkorkosijoituksiin ja korkean luottoluokituksen yrityslainoihin.

Talousnäkymät yleisesti positiiviset, kehittyvillä markkinoilla epävarmuutta

Talouden näkymät ovat siis varsin positiiviset. Yhdysvalloissa talouskasvuennuste on n. 7 %:n tasolla ja euroalueellakin näkymät ovat kirkastuneet kesän aikana siten, että kokonaistuotannon kasvuksi ennakoidaan n. 4,5 %. Kehittyvien markkinoiden ennusteissa on enemmän epävarmuutta: heikosti edenneet rokotukset ovat johtaneet suuriin haasteisiin koronan osalta ja, vaikka vienti vetääkin kohtuullisesti, niin esimerkiksi inflaatiopaineet ovat kohonneet ja useat keskuspankit ovatkin jo nostaneet ohjauskorkoa.

Kehittyvillä markkinoilla Kiina on toki vahvassa vedossa (kasvuennuste 8 % kuluvalle vuodelle), mutta maan hallinnon lukuisat regulaatiota kiristävät toimet rasittavat kuitenkin sijoitusmarkkinaa. Näin ollen kokonaisuutena näemme, että osa osakemyynneistämme on perusteltua kohdentaa kehittyvien markkinoiden osuuteen. Euroopan osakemarkkinoiden kevennys pohjautuu ajatukseen, että positiiviset ennustekorjaukset on nähty ja hinnoiteltu, minkä lisäksi koronatilanne on jälleen hiukan pahentunut ja siten rasittaa talouden aktiviteettia. Yhdysvalloissa talouden dynamiikka sekä erittäin keveä raha- ja finanssipolitiikka ovat keskeimmät motiivit ylipainoon.

Pitkittyneen inflaation sekä markkinahäiriöiden riski yhä matala

Inflaatiohuoli, joka oli vielä alkukesästä kuuma aihe, näyttää laimentuneen, mikä näkyy korkotason reippaana laskuna. Tällä hetkellä markkinat ovat hyväksyneet keskuspankkien (EKP/FED) oletuksen inflaation ”tilapäisyydestä” ja että hintapaineet hellittävät loppuvuotta kohden. Pidämme kuitenkin mahdollisena, että inflaatio jää koholle loppuvuodestakin, vaikka taso hieman palautuisikin. Kiihtyvä talouskasvu, voimistuva kulutus- ja investointikysyntä, tuotantokapeikot ja saatavuusongelmat ja raaka-aineiden hintojen nousu – kaikki nämä tekijät ovat tällä hetkellä omiaan ylläpitämään hintapaineita pidempään. Siten korkojen nousu, ainakin lievä, loppuvuoden kuluessa on mielestämme varsin todennäköistä.

Edelleen vallitsee tilanne, jossa sellaisia merkittäviä riskitekijöitä, jotka voisivat johtaa taloustilanteen rapautumiseen nykyiseltä vahvalta kasvu-uralta, on vaikea tunnistaa. Rahapolitiikka ei ole kiristymässä odottamattomalla tavalla, finanssipoliittinen tuki jatkuu voimakkaana, matalana pysyttelevä korkotaso, koronarokotusten edistyminen erityisesti länsimaissa. Nämä tekijät pitävät näkymät suotuisina, vaikka näiden vaikutus markkinoihin onkin jo suurimmaksi osin hinnoissa. Viime vuosina olemme kuitenkin tottuneet ns. korjausliikkeisiin, minkä voi laukaista talouden ulkopuolinenkin tekijä, mutta käytännössä pudotukset ovat jääneet kohtuullisiksi ja kurssit on varsin nopeasti ostettu jälleen ylös.

Syksyä kohden mentäessä Alexandrian varainhoitorahastoissa on siis yhä osakeylipaino, mutta high yield -yrityslainat ja kehittyvien markkinoiden joukkolainat ovat alipainossa ja siten salkkujen riskitaso on matalampi kuin vielä keväällä.

Aloita sijoittaminen helposti

Varaa maksuton ensitapaaminen

Konkreettiset vinkit heti käyttöösi

Tapaaminen voidaan järjestää valintasi mukaan etänä tai paikan päällä. Siinä käydään läpi sijoitustavoitteitasi ja ratkaisuja, joilla unelmiesi toteuttaminen mahdollistuu.

Kokonaisarvosana
tapaamiselle
Sijoitusneuvojan
asiantuntevuus
Suosittelisi
palveluitamme

Kysy chatissa

Chat -asiakaspalvelumme palvelee 8 - 16.00 (ma-pe)

Jätä yhteyden-ottopyyntö

Otamme yhteyttä 24h sisällä haluamallasi tavalla.

Jätä yhteystiedot
Ensiluokkainen henkilökohtainen palvelu
Tilanteeseesi räätälöityä sijoittamista
Sijoitusmenestystä palkitulla valikoimalla
Kestävyys ja vastuullisuus mukana toiminnassa