Moni on tietämättään riskisijoittaja – minne suomalainen rahansa jemmaa?

Miksi talletetaan, mutta ei sijoiteta?

Sijoittamiseen liittyy paljon ennakkoluuloja. Moni pitää sitä vain varakkaiden harrastuksena, ja useimmiten syyksi olla sijoittamatta mainitaankin rahan puute.

Rahaa kuitenkin talletetaan ahkerasti pankkitilille alimmissakin tuloluokissa. Sitä siis ehkä olisi myös sijoitettavaksi, mutta säästäjä ei ehkä tule ajatelleeksi, että pääsisi käsiksi jo satasen tai parin kuukausisummalla sijoittamiseenkin.

Toinen tavallinen syy vastahankaisuuteen on epäily siitä, ettei rahoja saisi takaisin käyttöönsä riittävän nopeasti, jos ne sijoittaa. Tämäkin on myytti: esim. tavallisista sijoitusrahastoista saa nykyään irrotettua käyttötililleen muutamassa pankkipäivässä ilman suurta vaivannäköä.

Kolmas yleinen huoli liittyy sijoittamisen vaivalloisuuteen ja luuloon siitä, että ala tulisi tuntea läpikotaisin voidakseen hyötyä siitä. Tarjolla on kuitenkin monia sellaisia sijoitusmuotoja, joissa kokenut salkunhoitaja tekee ratkaisut sijoittajan puolesta. Sijoittamista harrastavat nykyään jo monet kouluikäisetkin, eikä se edellytä vuosien opiskelua Hankenilla.

Missä muualla suomalaisten varat piileksivät?

Talletusten ja sijoitusten lisäksi suomalaisten varat ovat Tilastokeskuksen mukaan sitoutuneet ensisijaisesti asuntoon ja kulkuneuvoihin. Jälkimmäistä tosin harva ajattelee sijoituksena, eikä se sitä tavallisesti olekaan: jokainen auton ostanut tietää jotakin siitä, mitä auton arvolle tapahtuu, kun menopelin ajaa ulos liikkeestä.

Kotiin ollaan Suomessa valmiita satsaamaan runsaasti rahaa. Jos mitataan varallisuuden arvoa, onkin asunto suomalaisten selvästi merkittävin varallisuuserä: sen osuus kokonaisvarallisuudesta on noin puolet. Meillä koetaan tärkeäksi, että asuinkiinteistö on ikioma. Samaan aikaan kipurajan ylittävää lainasummaa hyvin tavallisesti perustellaan kodin jälleenmyyntiarvolla.

Koti mielletään siis myös lainarahoitteiseksi sijoitukseksi. Sijoituksen riskejä toisaalta ei haluta miettiä, koska onhan kyseessä kuitenkin koti. Suomalainen tekee siis kodinhankinnassaan mielellään valtavan, tunnepitoisen ja osin epävarman sijoituksen, vaikka muuten suhtautuukin verrattain nihkeästi sijoitusriskiin.

Alhaiset lainojen korot ovat houkutelleet suomalaiset hankkimaan kotien lisäksi asuntoja myös puhtaasti sijoitusmielessä. Asunto voikin tuntua vakaalta sijoitusvaihtoehdolta, kun sitä verrataan turbulentiksi miellettyyn finanssialaan.

Riskitöntä ei asuntosijoittaminenkaan kuitenkaan ole. Esim. -90 luvulla varmana sijoituksena pidettyjen Helsingin kiinteistöjen hinnat puolittuivat muutamassa vuodessa. Suurella velkavivulla hankitun sijoitusasunnon kanssa voi joutua pulaan, jos asuntojen hinnat putoavat tai korot nousevat.

Lisäksi asuntosijoittaja tarvitsee rahastosijoittajaan verrattuna tuhdin alkupääoman tai ison velan, jotta sijoitusten hajauttaminen olisi mahdollista.

Jos tekee mieli päästä käsiksi kiinteistömarkkinoihin hajautetummin ja pienemmällä alkupääomalla, voi niihinkin sijoittaa arvopaperien muodossa. Silloin ei tarvitse saada mahahaavaa sijoitusasunnon putkiremontista tai tuskailla hankalan vuokralaisen kanssa. Lisäksi sijoituskohteet ovat sellaisia, joihin yksityishenkilöiden on tavallisesti vaikeaa päästä käsiksi – jotain ihan muuta, kuin “pientä pintaremonttia vaativa” yksiö Keravalla.

Kiinteistörahastosijoitukset voivat myös tasapainottaa hyvin monenlaisten salkkujen tuotto-riskisuhdetta.

Velkojen suhde varallisuuteen vaihtelee ikäluokittain

Tilastokeskuksen katsauksen mukaan asuntovelkaa on noin kolmanneksella suomalaisista, ja velkaa ylipäätään 58 prosentilla. Viimeisten 20 vuoden aikana luku on kasvanut selvästi. Vuonna 2016 velkaantuneista kotitalouksista 18 prosentilla velkaa oli yli kolminkertaisesti verrattuna perheen vuosituloihin.

Velkaantuneimpia olivat lapsiperheet, minkä seurauksena myös heidän nettovarallisuutensa (eli varallisuus, josta on vähennetty velat) oli niukka verrattuna eläkeikäisiin. Esim. 35–44 v. ikäluokassa kokonaisvarallisuus ei jää kovin kauas varakkaimmasta ikäluokasta (65–74-vuotiaat), mutta nettovarallisuus jää alle puoleen heidän kokonaisvarallisuudestaan.

Syy tähän piilee tavallisimmin asuntolainassa: lapsiperheiden varallisuus on sidottu asuntoon, josta on yhä runsaasti velkaa.

Kuvan lähde: https://www.stat.fi/til/vtutk/2016/vtutk_2016_2018-06-05_fi.pdf

Tilanne muuttuu huolestuttavaksi, jos tulot äkkiä putoavat esim. laskusuhdanteen vuoksi. Korkojen kasvu, asuntojen hinnan lasku ja pienentyvä kysyntä saattavat tuottaa ikävän yllätyksen, mikäli kotia varten on otettu suhteettoman suuri laina jälleenmyyntiargumentin varassa. Samat möröt uhkaavat siis sekä aiemmin mainittua asuntosijoittajaa että ”kotiinsijoittajaa”.

Myös velaton netto-omaisuus voi olla kinkkinen muuttaa rahaksi, jos se on pääosin kiinni asunnossa. Esim. muuttohäviöpaikkakunnilla seniorikansalaiset ovat paikoin pulassa kodin seiniin kiinnittyneen nettovarallisuutensa kanssa: rahaa tarvittaisiin, ja olisi mukava muuttaa lähemmäs palveluita, mutta talo ei vain käy kaupaksi.

Olisiko aika murtaa sijoittamiseen liittyviä ennakkoluuloja?

Meistä useimpien kohdalla äkillisen vaurastumisen todennäköisyys vaikuttaa pieneltä, vaikka lottovoitosta joka lauantai haaveillaankin. Ellei näkyvissä ole suurta perintöä, ylennysten sarjaa tai muuta rikastumiskeinoa, rahat talouteen hankitaan edelleen samalla tavalla työtä tekemällä kuin aikaisemminkin.

Sijoittamalla tällä työllä ansaitusta palkasta vaikkapa vain 10 % kuukaudessa parantaisi tavallinen Korhonen tai Virtanen vaurastumismahdollisuuksiaan olennaisesti, eikä kuukausierä luultavasti vaikuttaisi koettuun elintasoon mitenkään.

Vaikka pörssi olisi kuinka tuulinen, on esim. matalan riskin rahastosijoittaminen moniin muihin – itsestäänselvinäkin pidettyihin – elämänvalintoihin verrattuna varsin maltillinen taloudellinen askel. Mitä, jos sinäkin kokeilisit ottaa sen? Saatat yllättyä.

Varaa aika henkilökohtaiseen tapaamiseen