Suomalainen ei sijoita

Trendit

30.5.2016

Suomalainen ei pidä itseään sijoittajana vaikka varaa olisi

Puolella suomalaisista on käyttelytileillä varoja, joita he voisivat sijoittaa muuallekin. Näin vastasi 47 prosenttia vastaajista Alexandrian teettämässä säästämistä ja sijoittamista koskevassa tutkimuksessa. Tulos poikkeaa Alexandrian vuonna 2012 teettämästä tutkimuksesta, jonka mukaan vain kolmasosalla oli ylimääräisiä varoja sijoitettavaksi.

Tulosten mukaan 25-34 –vuotiaiden parissa useampi kuin joka kolmas (37%) vastaajista koki, että rahaa olisi sijoitettavaksikin. Yli 65-vuotiaiden ikäryhmässä näin oli yli puolella (54 %) vastaajista. Muut ikäryhmät asettuivat näiden väliin.

“Suomalaiset eivät pidä itseään sijoittajina, vaikka heillä on sijoituksia ja sen päälle vielä käyttelytileillä merkittäviä varoja sijoitettavaksi. Asiakastapaamisissamme tämä tulee joskus hiukan yllätyksenä asiakkaille itselleenkin. Suomalaiset ovat huomaamattaan varakkaita, mutta kun yhteensä 80 miljardia makaa nollakorkoisilla pankkitileillä, ei se ole kansantaloudenkaan kannalta hyvä asia”, toimitusjohtaja Jan Åkesson Alexandriasta kertoo.

suomalaisilla on varoja

Sijoituksia tai säästöjä ilmoitti omaavansa yli puolet kaikista vastaajista. Pienimmässä tuloryhmässä, alle 30000 euron vuosituloilla, puolet vastaajista ilmoitti omaavansa säästöjä tai sijoituksia. Yli 70000 euron tuloluokan vastaajista 83 prosentilla oli säästöjä tai sijoituksia.

”Jo aiempi sijoittamistutkimuksemme osoitti, että suomalaiset ajattelevat tarvitsevansa lottovoiton tai perinnön ryhtyäkseen sijoittamaan. Mutta sijoittaminen ei ole vain varakkaiden etuoikeus, vaan alkuun pääsee jo esimerkiksi 150 euron kuukausisummalla”, Åkesson sanoo.

Asunto on suomalaisen tärkein sijoitus

Vastausten mukaan sijoitukset kohdistuivat 64-prosenttisesti omaan asuntoon ja saman verran säästö- tai määräaikaistileille. Yli puolella vastaajista, 51 prosentilla, oli myös sijoitusrahasto-osuuksia, osakesijoituksia runsaalla kolmanneksella (36 %).

Säästö- tai sijoitusvakuutuksia oli joka neljännellä vastaajalla (23 %) ja lähes yhtä monella kesämökkejä tai muita vapaa-ajan asuntoja (22 %).

Tutkimuksen Alexandrialle teki IRO Research Oy. Tutkimuksessa haastateltiin 1000 suomalaista yli 18-vuotiasta maaliskuussa 2016.

Aloita sijoittaminen helposti

Varaa maksuton ensitapaaminen

Konkreettiset vinkit heti käyttöösi

Tapaaminen voidaan järjestää valintasi mukaan etänä tai paikan päällä. Siinä käydään läpi sijoitustavoitteitasi ja ratkaisuja, joilla unelmiesi toteuttaminen mahdollistuu.

Kokonaisarvosana
tapaamiselle
Sijoitusneuvojan
asiantuntevuus
Suosittelisi
palveluitamme

Kysy chatissa

Chat -asiakaspalvelumme palvelee 8 - 16.00 (ma-pe)

Jätä yhteyden-ottopyyntö

Otamme yhteyttä 24h sisällä haluamallasi tavalla.

Jätä yhteystiedot
Ensiluokkainen henkilökohtainen palvelu
Tilanteeseesi räätälöityä sijoittamista
Sijoitusmenestystä palkitulla valikoimalla
Kestävyys ja vastuullisuus mukana toiminnassa