Nainen lomalla

Trendit

16.6.2016

Suomalaisten rahaan liittyvät unelmat samat vuodesta toiseen: Nainen säästää lomaa, mies autoa varten

Joka neljäs nainen ilmoittaa tärkeimmäksi yksittäiseksi säästökohteekseen lomamatkan. Miehiä kiinnostaa enemmän uusi auto. Tämä käy ilmi Alexandrian teettämässä suomalaisten säästämistä ja sijoittamista koskevassa tutkimuksessa, johon vastasi 1000 suomalaista.

Loma ja auto näyttävät olevan suomalaisten naisten ja miesten muuttumattomia kestotoiveita, sillä tulos on täsmälleen sama kuin Alexandrian vuonna 2012 teettämässä tutkimuksessa.

Miesten ja naisten säästäminen erosi toisistaan myös muissa kohteissa. Tulosten mukaan kolme neljästä naisesta ilmoitti säästävänsä yleensä pahan päivän varalle ja alle puolet eläkettä varten. Miehistä suurempi osa, yli puolet ilmoitti säästävänsä eläkevuosia varten ja pienempi osa, kaksi kolmasosaa pahan päivän varalle.

Rahastojen osuus sijoituksissa kasvanut

Kaksi kolmesta vastaajasta kertoi, että heillä on sijoituksia tai säästöjä.

Naisten sijoitukset olivat 71-prosenttisesti talletuksissa, rahastoja oli vajaalla puolella eli 44 prosentilla ja osakkeita omisti 25 prosenttia naisista.

Miehet suosivat vähemmän talletuksia: 57 prosentilla oli pankkitalletuksia, rahastoja käytti 45 prosenttia vastaajia sijoituksissaan ja saman verran osakesijoituksia.

Aikaisempaan, vuoden 2012, tutkimukseen verrattuna rahastosijoitusten osuus oli noussut sekä miehillä että naisilla.

Tutkimus tehtiin maaliskuussa ja vastaajina olivat yli 18-vuotiaat suomalaiset eri puolilta Suomea. Tutkimusjoukko edustaa Suomen väestöä valtakunnallisesti. Tutkimuksen teki IRO Research Oy.

Aloita sijoittaminen helposti

Varaa maksuton ensitapaaminen

Konkreettiset vinkit heti käyttöösi

Tapaaminen voidaan järjestää valintasi mukaan etänä tai paikan päällä. Siinä käydään läpi sijoitustavoitteitasi ja ratkaisuja, joilla unelmiesi toteuttaminen mahdollistuu.

Kokonaisarvosana
tapaamiselle
Sijoitusneuvojan
asiantuntevuus
Suosittelisi
palveluitamme

Kysy chatissa

Chat -asiakaspalvelumme palvelee 8 - 16.00 (ma-pe)

Jätä yhteyden-ottopyyntö

Otamme yhteyttä 24h sisällä haluamallasi tavalla.

Jätä yhteystiedot
Ensiluokkainen henkilökohtainen palvelu
Tilanteeseesi räätälöityä sijoittamista
Sijoitusmenestystä palkitulla valikoimalla
Kestävyys ja vastuullisuus mukana toiminnassa