alexandria 06

Sijoittaminen

31.5.2021

Vaihtoehtoiset korkoluokat sopivat monenlaiseen salkkuun

Mitä vaihtoehtoiset korkoluokat ovat?

Kuluvan vuoden lähestyessä puolimatkan krouvia ollaan sijoitusmarkkinoilla tilanteessa, jossa osakkeiden arvostustasot ovat kiristyneet merkittävästi ja monien korkoluokkien tuottotasot ovat vain hieman yli nollan tai jopa sen alapuolella. Näin ollen sijoittajan on rationaalista etsiä tuottoja myös näiden omaisuusluokkien ulkopuolelta, jotta hyvin hajautetun salkun tuotto-odotus olisi mahdollisimman korkea. Usein tyypillisimmät harkinnan kohteet tällaisessa tilanteessa ovat reaaliomaisuusluokkia, kuten metsä- ja kiinteistösijoitukset. Niiden ohella on kuitenkin olemassa myös muita varteenotettavia vaihtoehtoja, joista erityisesti vaihtoehtoiset korkoluokat on hyvä nostaa esille.

Löyhästi määriteltynä vaihtoehtoisilla korkoluokilla voidaan viitata sellaisiin korkoluokkiin, jotka eivät taivu ns. perinteisen korkoluokan määritelmän alle. Yksi globaalisti nopeimmin kasvavista vaihtoehtoisista korkoluokista on Private Debt, jolle on luonteenomaista pankkien ulkopuolinen, vieraan pääoman ehtoinen rahoitustoiminta. Tyypillisimmillään tällä termillä viitataan suoriin yrityslainoihin, joilla ei käydä kauppaa yleisellä markkinapaikalla. Lisäksi kiinteistösidonnaiset lainat ovat yleistyneet huomattavasti viime vuosina – velallinen tarvitsee esimerkiksi lyhytaikaista siltarahoitusta kiinteistön ostamista varten, ja tämä kiinteistö toimii lainan vakuutena velkojalle.

Useita hyötyjä sijoittajalle

Kun sijoittaja arvioi mahdollisia riskejä harkitessaan korkoihin sijoittamista, kaksi teemaa nousee ylitse muiden. Mikäli esimerkiksi valtion tai yrityksen näkymissä on odotettavissa merkittävää heikentymistä, on luottoriskin kohoaminen todennäköistä. Tämä voi johtaa pahimmillaan merkittäviin sijoitetun pääoman menetyksiin – erityisesti perinteisissä korkoluokissa, jotka ovat tyypillisesti vakuudettomia. Lisäksi kuvaan astuu sijoituksen arvon aleneminen riskilisien kohoamisen kautta, vaikka varsinainen luottotapahtuma ei lopulta realisoituisikaan. Siksi monen vaihtoehtoisen korkoluokan vakuudellisuus on keskeinen suoja sijoittajalle, sillä esimerkiksi kiinteistösidonnaisten lainojen kohdalla lainan vakuutena olevan kiinteistön arvon pitäisi oman pääoman vaateen ansiosta pudota keskimäärin 25-30 %, ennen kuin sijoittaja alkaa menettämään rahoittamansa lainan nimellispääomaa (Katch, LendInvest).

Kiinteää kuponkikorkoa maksaville, pidemmän maturiteetin korkosijoituksille on epäedullista, mikäli korot alkavat nousta eli korkoriski realisoituu. Suurin osa perinteisistä korkoluokista kuuluu tähän kategoriaan, eli puhutaan ns. pitkän duraation sijoituksista. Tätä kirjoitettaessa esimerkiksi 1 %:n korkotason nousu johtaisi n. 8 %:n prosentin arvonalenemaan euroalueen valtionlainaindeksissä, joka on kyseisen korkoluokan heikkoon tuotto-odotukseen suhteutettuna varsin epäedullinen ominaisuus. Sen sijaan vaihtoehtoisten korkoluokkien duraatiot ovat tyypillisesti lyhyitä, eli niiden korkoherkkyys on perinteisiä korkoluokkia huomattavasti alhaisempi. Tarkennuksena mainittakoon vielä, että itse asiassa perinteistenkin korkosijoitusten joukosta löytyy alhaisen korkoherkkyyden luokka: rahamarkkinasijoitukset. Tässä korkoluokassa tuotto-odotus on kuitenkin monin paikoin jopa negatiivinen. Sen sijaan vaihtoehtoisissa korkoluokissa alhaista korkoriskiä ei kuitenkaan saavuteta tuotto-odotuksesta luopumalla, kuten alla olevasta taulukosta voidaan havaita.

1taulukko

Maltillisen luotto- ja korkoriskin sekä houkuttelevan tuotto-odotuksen lisäksi vaihtoehtoiset korkoluokat tarjoavat hajautushyötyä monenlaiseen salkkuun, sillä niiden korrelaatio muiden omaisuusluokkien kanssa on tyypillisesti alhainen. Rakennusalan termistöä lainaten – vaihtoehtoisia korkoluokkia voi hyödyntää sekä uudis- että korjausrakentamisessa, sillä niitä voi käyttää sekä uuden salkun perustamisvaiheessa että jo vähän elämää nähneen salkun saneeraustoimenpiteissä.

Miksi juuri nyt on hyvä hetki sijoittaa vaihtoehtoisiin korkoluokkiin?

Haastavan tuottoympäristön lisäksi nousevat inflaatio-odotukset aiheuttavat sijoittajille harmaita hiuksia tällä hetkellä. Etenkin raaka-aine- ja varallisuushinnat ovat nousseet viime kuukausina voimakkaasti. Kuten sanottua, pitkien korkojen kohoamisen eli tulevaisuuden kassavirtojen nykyarvon heikkenemisen kautta tämä on usein epäsuotuisaa perinteisille korkoluokille ja myös osakkeille, mutta maltillisen korkoherkkyyden vaihtoehtoiset korkoluokat sitä vastoin ovat defensiivisiä tällaisessa tilanteessa.

Lisäksi maltillinen markkinaehtoisuus on tärkeä ominaispiirre juuri nyt. Varsinkin osakkeiden ja perinteisten yrityslainojen tuottonäkymät ja tuotonvaihtelun voimakkuus ovat tällä hetkellä vahvasti sidoksissa erittäin positiivisiin talousnäkymiin ja niiden toteutumiseen. Sen sijaan vaihtoehtoisista korkoluokista etenkin Private Debt on vähemmän altis lyhytaikaiselle markkinaheilunnalle.

Vaihtoehtoisiin korkoluokkiin on helpointa sijoittaa hajautetusti rahastojen, kuten Alexandria Vaihtoehtokoron kautta. Se on Suomessa ainutlaatuinen erikoissijoitusrahasto, joka tarjoaa mahdollisuuden sijoittaa kyseiseen korkoluokkaan laajalla hajautuksella. Rahaston pääasiallisina sijoituskohteina ovat mm. Private Debt, luottovakuudelliset lainat (CLO:t) sekä High Yield -lainat (ESG). Rahaston tuotto-odotus on erittäin kilpailukykyinen, noin 4-6 % vuositasolla.

Teemu Hahl

Teemu Hahl

KTM Teemu Hahl on kansainvälisiä pääomamarkkinoita ammatikseen 13 vuotta seurannut asiantuntija. Teemu on aiemmin toiminut mm. tiiminvetäjänä ja analyytikkona. Vuodesta 2015 alkaen Teemu on työskennellyt Alexandria Rahastoyhtiössä, nykyisen työnkuvan ollessa Alexandria Vaihtoehtokoron vastaavana salkunhoitajana toimiminen sekä Alexandria Kiinteistön ja Alexandria Reaaliomaisuuden toisena salkunhoitajana toimiminen.

Aloita sijoittaminen helposti

Varaa maksuton ensitapaaminen

Konkreettiset vinkit heti käyttöösi

Tapaaminen voidaan järjestää valintasi mukaan etänä tai paikan päällä. Siinä käydään läpi sijoitustavoitteitasi ja ratkaisuja, joilla unelmiesi toteuttaminen mahdollistuu.

Kokonaisarvosana
tapaamiselle
Sijoitusneuvojan
asiantuntevuus
Suosittelisi
palveluitamme

Kysy chatissa

Chat -asiakaspalvelumme palvelee 8 - 16.00 (ma-pe)

Jätä yhteyden-ottopyyntö

Otamme yhteyttä 24h sisällä haluamallasi tavalla.

Jätä yhteystiedot
Ensiluokkainen henkilökohtainen palvelu
Tilanteeseesi räätälöityä sijoittamista
Sijoitusmenestystä palkitulla valikoimalla
Kestävyys ja vastuullisuus mukana toiminnassa