veronpalautus

Trendit

5.12.2017

Veronpalautus on suomalainen tapa säästää

Joulukuun 5. päivä on tänä vuonna monelle suomalaiselle tärkeä päivä. Kyseisenä päivänä maksetaan nimittäin tileille veronpalautukset.

Vuonna 2016 veronpalautuksia maksettiin noin 3,4 miljoonalle suomalaiselle yhteensä 2,3 miljardin euron edestä. Keskimääräinen veronpalautussumma oli noin 660 euroa.

Mätkyjä vai palautuksia – miten verotus toimii?

Henkilöverotus toimii Suomessa suhteellisen yksinkertaisella mallilla. Henkilö maksaa palkkatulostaan tai muusta etuudesta (kuten eläke) tuloveroa. Jos henkilö saa esimerkiksi vuokratuloa tai hänelle maksetaan osinkoja, tulee hänelle maksettavaksi pääomatuloveroa.

Mätkyjen ja palautusten määräytyminen perustuu tavallisella palkansaajalla siihen, kuinka hyvin arvioit verovuoden tulosi ja tätä kautta pystyt pitämään veroprosentin koko ajan mahdollisimman oikealla tasolla.

Miksi veronpalautuksia kuitenkin kertyy suomalaisille niin paljon? Me suomalaiset olemme usein verotuksen suhteen varovaista kansaa: mielellämme maksamme hieman enemmän veroja ja otamme ylijäämän palautuksina takaisin kuin joutuisimme joulukuussa maksamaan verottajalle lisäveroa eli mätkyjä.

Veronpalautus on ylimääräisen suorituksen takaisinmaksua

Puhuttaessa verotuksesta ja veronpalautuksesta on tärkeää muistaa yksi asia: veronpalautus on ylimääräistä suoritusta, jota olet verottajalle maksanut. Eli käytännössä veronpalautuksena saamasi raha voisi olla sinulla käytössä jo aikaisemmin tarkemmalla verojen suunnittelulla.

Joskus sanotaan, että veronpalautus on suomalainen tapa säästää. Sinänsä tämä joulukuun alussa tilille kilahtava ”joulubonus” on hyvä asia. Mutta järkevää säästämistä ylimääräinen veron maksaminen ei ole. Miksi?

  • Veron ylijäämälle maksetaan vain 0,5 prosentin korkoa.
  • Veronpalautus on käytettävissäsi vasta seuraavan verovuoden joulukuussa. Eli pahimmillaan joudut odottamaan rahojasi yli 1,5 vuotta.

Jokaisen veronpalautuksia saavan veronmaksajan onkin hyvä pohtia, miten omaa verotusta voisi entisestään optimoida, jotta ylijäämää ei kertyisi niin paljon.

Laitanko veronpalautusrahat kasvamaan korkoa vai kerralla sileäksi?

Kun veronpalautusrahat kilahtavat tilille, on monilla jo mielessä lukuisia hankintoja, joita summalla voisi tehdä. Kun toinen käyttää veronpalautusrahat joululahjojen hankintaan, toinen päättää lähteä vaateostoksille.

Vaikka joulun aikaan rahaa kuluu tavallista enemmän, voi veronpalautus olla kulutuksen sijaan hyvä alkusysäys omien säästöjen kartuttamiselle.

Veronpalautusten suhteen tilanne muuttuu joka tapauksessa seuraavien vuosien aikana, kun vuosien 2019 ja 2020 aikana siirrytään niin sanottuun reaaliaikaiseen verotukseen. Se vähentää syntyvien veronpalautusten ja jäännösverojen eli mätkyjen määrää.

Oman talouden säännöllinen hallinta ja säästäminen nousevat siis entistä tärkeimmiksi asioiksi tulevaisuudessa. Jos olet aiemmin tottunut saamaan joulukuussa veronpalautusta, tulevaisuudessa sinun tulee pyrkiä säästämään vastaava summa omatoimisesti joka kuukausi. Laittamalla säästöt kasvamaan korkoa sinun on mahdollista kasvattaa omaa varallisuuttasi lähes huomaamattomasti.

Kaksi esimerkkiä säästämisestä

1. “Säästät” 55 euroa kuukaudessa (660 euroa vuodessa) maksamalla ylimääräisiä veroja ja saat summan aina veronpalautuksena tilillesi joulukuussa. Verottaja maksaa veron ylijäämälle 0,5 %:n korkoa.

2. Päätät säästää 55 euroa kuukaudessa sijoittamalla summan rahastoon, jonka keskimääräinen tuotto-odotus on noin 4%.

Kuinka paljon sinulla on rahaa kasassa 10 vuoden kuluttua?

Vaihtoehto A: 6 769 €

Vaihtoehto B: 8095 €

Miten aloittaa säästäminen?

Säästämisessä vaikeinta on usein aloittaminen. Monesti tuntuu helpolta lykätä säästämisen aloittamista. Säästämisen lykkääminen maksaa kuitenkin sinulle joka päivä.

Tee konkreettinen päätös säästämisestä!

Varaa aika tapaamiseen

Aloita sijoittaminen helposti

Varaa maksuton ensitapaaminen

Konkreettiset vinkit heti käyttöösi

Tapaaminen voidaan järjestää valintasi mukaan etänä tai paikan päällä. Siinä käydään läpi sijoitustavoitteitasi ja ratkaisuja, joilla unelmiesi toteuttaminen mahdollistuu.

Kokonaisarvosana
tapaamiselle
Sijoitusneuvojan
asiantuntevuus
Suosittelisi
palveluitamme

Kysy chatissa

Chat -asiakaspalvelumme palvelee 8 - 16.00 (ma-pe)

Jätä yhteyden-ottopyyntö

Otamme yhteyttä 24h sisällä haluamallasi tavalla.

Jätä yhteystiedot
Ensiluokkainen henkilökohtainen palvelu
Tilanteeseesi räätälöityä sijoittamista
Sijoitusmenestystä palkitulla valikoimalla
Kestävyys ja vastuullisuus mukana toiminnassa