Kun tavallinen suomalainen vaurastuu

Jaa sivu

Vaurastuminen koetaan varakkaiden etuoikeutena, ja jostakin syystä sen ajatellaan johtavan kimaltavaan yltäkylläisyyteen, luksukseen ja kerskakulutukseen. Ajatus on epäreilu, sillä aivan tavallinenkin keskituloinen suomalainen voi vaurastua. Useimmiten hän haluaa käyttää keräämänsä omaisuuden maltillisesti mm. perheensä hyvinvointiin – ei niinkään varallisuuden ulkoisiin tunnusmerkkeihin.

Kokosimme tähän kohteita, joihin suomalainen arkivaurastuja voisi tyypillisimmin panostaa.

Ikioma projekti

Moni kokee olevansa onnellisimmillaan ns. flow-tilassa, miellyttävässä keskittymisen ja läsnäolon tunteessa, jossa kaikki muu ympäriltä katoaa. Flow-tilan tavoittaa helpoiten tekemällä jotakin itselle rakasta ja mielekästä: nikkaroimalla, neulomalla tai vaikkapa entisöimällä ruosteista 70-luvun Toyota Land Cruiseria.

Miten tämä sitten liittyy vaurastumiseen? Ainakin kolmella tavalla:

  • Flow-tilan löytäminen edellyttää sitä, ettei mieli ole liian kuormittunut. Rahahuolet ovat tutkimuksen mukaan stressitekijöiden kärkikastia, ja ahdistuneisuus nakertaa flow’hun tarvittavaa keskittymiskykyä.

  • Projektiin tarvitaan aikaa. Kun varallisuutta alkaa karttua, ei ole taloudellista estettä lyhentää työviikkoa tai pidentää lomia.

  • Projekti voi vaatia rahaa. On kurjaa jättää auton entisöiminen kesken, mikäli kalliisiin varaosiin ei riitäkään varaa.

Yksityiset lääkäri- ja hoivapalvelut

On helpottavaa tietää, että vakavan paikan tullen voi hakeutua suoraan spesialistille ja tarvittaessa yksityisesti suureenkin operaatioon. Verkkainen kierros terveyskeskuksen kautta vie aikaa, ja ketju erikoislääkärille voi olla pitkä: terveydenhoitaja, yleislääkäri, lähete, ehkä toinen lähete, leikkausjono… Mitä enemmän terveys huolestuttaa, sitä pidemmältä aika tuntuu.

Viimeistään ikääntymisen myötä useimmille tulee vastaan tilanteita, joissa vauraus helpottaa terveysasioiden hoitamista merkittävästi. Sen lisäksi, että rahalla voi hankkia “rannekkeen kaikkiin laitteisiin”, tarjoaa se tilaisuuden järjestää lupsakammat senioriasumisen olosuhteet. Kun varallisuutta on kertynyt riittävästi, on myös helpompaa järjestää hoito suoraan kotiin.

Lokoisat eläkepäivät

Jo satasen kuukausittaisella säästöllä voi järjestää itselleen rempseämmät vanhuuspäivät tai jopa ottaa varaslähdön eläkkeelle jäämiseen. Aihe voi tuntua tylsältä ja etäiseltä mietittävältä nyt, mutta käytä silti vaikka edes minuutti sen pohtimiseen – kiität itseäsi myöhemmin! Pohtimisaika alkaa nyt. Hop!

Kytkimen nostaminen juuri oikealla hetkellä

Miltä tuntuisi sanoa jatkuvasti vinoilevalle esimiehelle, että ei nähdä maanantaina, tämä oli tässä? Myönnä pois: olet ainakin joskus haaveillut siitä, että voit heittää työpuhelimen auton ikkunasta ja kaasuttaa kohti auringonlaskua.

Kun tililläsi on puskuriksi asti pätäkkää, on sinulla samalla myös paremmin varaa kuunnella sydäntäsi elämän kohokohdissa ja notkelmissa. Joskus tämä voi tarkoittaa vaikkapa muuttoa ulkomaille tärkeän ihmisen luo tai uuden, isomman kodin hankkimista, jotta koko onnellinen uusperhe sopii sinne yhtaikaa.

Turvallisuus

Turvallisuuteen panostetaan nykyään aina, kun siihen vain on varaa: moni sijoittaa kodin hälytysjärjestelmiin, kulkupelien törmäystestivoittajiin tai hommaa mummolle turvajärjestelmän, joka mahdollistaa pidemmän kotona asumisen.

Yksi voi rakennuttaa vankan, kymppitonnien aidan koko tontin ympärille, etteivät lapset ja eläimet pääse karkuun. Toinen tekee saman siksi, etteivät kutsumattomat vieraat pääsisi sisään. Myös kunnon vakuutusturva voi nielaista vuosittain aikamoisen potin.

Keittiöremppa, kylpytynnyriterassi ja kesämökin laituri

Miellyttävä elinympäristö, kohdalleen loksahtava feng shui, ihana mökki ja ihana koti. Niihin käytetty raha on sijoitus paitsi viihtymiseen, myös kiinteistön arvoon. Kun tilillä on, mitä nostaa, ei inspiraation tai tarjouskampanjan yllättäessä tarvitse remonttia aloittaa hattu kourassa pankista.

Erityisesti kesämökki on suomalaisille rakas rahankäyttökohde. Aina mökille ei edes haluta parhaita mukavuuksia, vaan moni haaveilee esim. ostavansa rasittavan mökkinaapurin tontin pois tai lunastavansa itselleen lähimetsän, jota uhkaavat hakkuut.

Lasten ja aikuisten harrastukset

Ponikiekko ja taitoluistelucross imaisevat helposti tuhansia euroja vuodessa, jotkut lajit jopa kymppitonnin tai enemmän. Kukapa ei silti haluaisi antaa lapsensa toteuttaa itseään? Vaurauden kertymisen myötä on mahdollista tarjota paitsi tunti- ja lisenssimaksuiltaan kalliita harrastuksia, myös parhaat välineet niihin.

Omissakin harrastuksissa raha avaa mainioita mahdollisuuksia: moni haaveilee aikuisenakin lentolupakirjasta, omasta hevosesta, yksityislaulutunneista tai pianon hankkimisesta. Yhä useampi aloittaa aivan uuden harrastuksen keski-iän kynnyksellä. Mikset sinäkin?

Mutta eihän se raha tuo onnea?

Tiettyyn pisteeseen asti raha näyttäisi lisäävän onnellisuudentunnetta. Johtopäätöksien tukena voi käyttää vaikka näitä tutkimuksia:

  • Iso-Britannian tilastolaitoksen tutkimuksen mukaan tyytyväisyys ja onnellisuus ovat korkeammalla ja ahdistuneisuus matalammalla, kun kotitalouden varallisuus kasvaa.

  • Toisen, tuoreemman tutkimuksen mukaan tyytyväisyys elämään kasvaa varallisuuden kasvaessa, mutta varsinaista onnellisuutta raha ei pysty ostamaan. Onnellisuustaso kyllä nousee 75 000 dollarin (eli n. 65 000 €) vuosituloihin asti, mutta siitä eteenpäin kehitys pysähtyy – itse arvioidun tyytyväisyyden jatkaessa kasvuaan.

Suomalaisten vuosikeskiansio on tällä hetkellä n. 30 000 €. Varallisuuden kasvattamista kannattaakin miettiä onnellisuuden lisääjänä, jos tuloista on kuukaudessa mahdollista sijoittaa tuottoisasti satanen tai vaikka useampikin.

 

Haluatko harkita sijoittamista varallisuuden kasvattamiskeinona? Lue sijoittajan opas!

Lataa vinkit sijoittamiseen