Talous- ja henkilöstöasiantuntija

Vuonna 1996 perustettu Alexandria on kasvanut yhdeksi Suomen suurimmista sijoituspalveluyhtiöistä. Tarjoamme laadukkaita sijoittamisen ja säästämisen ratkaisuja sekä ensiluokkaista henkilökohtaista palvelua suomalaisille yksityishenkilöille ja yrityksille. Tavoitteenamme on auttaa suomalaisia kasvattamaan varallisuuttaan ja elämään rikkaampaa elämää. Palvelemme asiakkaitamme 250 sijoitusalan asiantuntijan voimin 30 paikkakunnalla.

Tutustu meihin

Etsimme pääkonttorillemme Helsinkiin

Talous- ja henkilöstöasiantuntijaa

Talous- ja henkilöstöasiantuntijana olet osa konsernin taloushallinnosta ja henkilöstöasioista vastaavaa tiivistä tiimiä. Nopeasti kasvavassa yrityksessä tekemistä ja vauhtia riittää, työssä pääset konkreettisesti mukaan taloushallinnon ja henkilöstöhallinnon tehtävien pariin. Tehtävässä pääset käyttämään osaamistasi monella eri osa-alueella ja työskentelemään yhteistyössä muiden alexandrialaisten kanssa. Toimenkuvaasi kuuluu reskontranhoito, kuukausittainen kirjanpito, palkanlaskenta ja sisäisen laskennan tehtäviä sekä muita talous- ja henkilöstöhallinnon tehtäviä.

Toiveissamme on oma-aloitteinen, oppimishaluinen ja tarkka osaaja, joka pystyy itsenäiseen työskentelyyn ja mukautumaan nopeasti muuttuviin tarpeisiin. Kestät myös rutiineja. Sinulla on työhön soveltuva esimerkiksi alempi korkeakoulututkinto ja aikaisempaa kokemusta kirjanpidon tehtävistä. Tehtävän sisältöä voidaan muokata valittavan henkilön osaamisen ja kokemuksen mukaisesti.

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisia ja haastavia työtehtäviä sekä kilpailukykyisen palkkauksen. Pääset työskentelemään jatkuvasti kehittyvässä ja kasvavassa organisaatiossa, jossa on mainio työilmapiiri. Kyseessä on vakituinen ja kokoaikainen tehtävä. Työn aloitusajankohta on sovittavissa, mutta toivomme, että voit aloittaa työt mahdollisimman pian. Tarjoamme työtilat pääkonttorillamme Helsingin Eteläesplanadilla, silloin kun paikan päällä työskentely on paras vaihtoehto.

Ota askel kohti rikkaampaa työelämää ja laita hakemus tulemaan mahdollisimman pian! Käynnistämme sopivimpien hakijoiden haastattelut jo hakuaikana. Lähetä hakemus ja ansioluettelo kuitenkin viimeistään 17.6.2021 oheisella lomakkeella.

Lisätietoja tehtävästä antaa talous- ja henkilöstöjohtaja Taru Niininen, 040 7399485, taru.niininen@alexandria.fi (parhaiten tavoitettavissa 8.-9.6.2021 klo 14-16).

Täytä työhakemus