6 web final alexanderia 24541

Yksityispankkiiri

Vuonna 1996 perustettu Alexandria on yksi Suomen suurimmista sijoituspalveluyhtiöistä ja pörssinoteerattu First North -listalle. Tehtävämme on auttaa suomalaisia kasvattamaan varallisuuttaan ja elämään rikkaampaa elämää. Palveluksessamme on lähes 250 sijoitusalan ammattilaista 30 paikkakunnalla palvellen yli 35 000 asiakasta. Alexandria -konsernin liikevaihto vuonna 2022 oli 38,2 miljoonaa euroa ja liikevoitto 5,5 miljoonaa euroa.

Yksityispankkiiri

Oletko sijoitusmarkkinoista kiinnostunut kunnianhimoinen ja tuloshakuinen tiimipelaaja? Haluatko auttaa suomalaisia kasvattamaan varallisuuttaan ja elämään rikkaampaa elämää? Entä miltä kuulostaisi työ yhdessä Suomen suurimmista ja kiinnostavimmista sijoituspalveluyhtiöistä? Jos hyvältä, kannattaa jatkaa lukemista. Etsimme jatkuvasti uusia alexandrialaisia usealle eri paikkakunnalle.

Olemme lähes 250 sijoitusammattilaisesta koostuva asiantuntijajoukko. Teemme töitä yli 30 paikkakunnalla lähes 35 000 asiakkaamme tulevaisuuden ja varallisuuden parissa. Etsimme jatkuvasti vahvan kasvun myötä joukkoomme uusia kokeneita sekä uransa alkuvaiheessa olevia yksityispankkiireja työskentelemään yrityksemme keskeisimmässä roolissa.

Yksiytyispankkiirina pääset valjastamaan osaamisesi oman yhtiösi kautta Alexandria Group Oyj:n sidonnaisasiamiehenä. Tarjoat työssäsi ratkaisuja asiakkaidemme säästämis- ja sijoitustarpeisiin laadukkaalla palvelu- ja tuotevalikoimalla.

Millaisesta työstä on kyse?

Tässä tehtävässä vastaat Alexandrian uusasiakashankinnasta ja asiakassuhteiden hoidosta. Tyypillinen työviikkosi rakentuu uusasiakashankinnasta sekä muista asiakaskontakteista ja -tapaamisista.

Tehtävässä menestyminen edellyttää itsenäistä ja aktiivista työskentelyotetta sekä vastuunkantoa oman työsi suunnittelusta. Vastuun ohella saat vapauden vaikuttaa omaan ajankäyttöösi ja organisoida työt sinulle parhaiten sopivalla tavalla.

Haluamme, että menestyt. Tuemme sinua alussa yrittäjyyttä tukevalla koulutusjaksolla, jonka aikana voit työskennellä työsuhteessa kiinteällä palkkiolla. Viimeistään koulutusjakson päätteeksi siirryt työskentelemään yrittäjänä ja motivoivalla tulospalkkiorakenteella.

Miksi kannattaa hakea mukaan?

Tehtävämme on tarjota sinulle parhaat mahdolliset puitteet onnistumiselle: erinomaisen perehdytyksen, työyhteisön ja esihenkilön tuen, ison talon osaamisen, mahdollistavan johtamisen, viihtyisät tilat, modernit työvälineet ja järjestelmät sekä motivoivat tavoitteet.

Henkilöstökokemus on yksi Alexandrian strategian painopisteistä ja meillä viihdytään tutkitusti hyvin. Uskomme, että kukaan ei yllä parhaimpaansa yksin, ja siksi toimiva yhteistyö on ratkaiseva osa työkulttuuriamme. Olemme myös hyviä juhlistamaan onnistumisia ja pitämään naurun mukana arjessa.

Entä mitä odotamme sinulta?

Nautit vuorovaikutuksesta muiden kanssa ja verkostoidut mielelläsi. Arvostamme erityisesti kokemusta pitkäjänteisestä ja laadukkaasta asiakastyöstä sekä myynnillisistä tehtävistä.

Toivomme, että takataskustasi löytyvät nämä taidot ja ominaisuudet:

  • Tehtävän hoitaminen edellyttää valmiutta suorittaa APV1-tutkinto. Jo suoritetusta APV1-tutkinnosta on iso etu. Tuemme tutkinnon suorittamisessa koulutuksella ja tukimateriaalilla.
  • APV 2 tutkinto suoritetaan viimeistään kahden vuoden kuluessa.
  • Hyvä suomen kielen taito. Ruotsin kielen taito on eduksi.
  • Toisen tai ylemmän asteen koulutus, esimerkiksi: merkonomi, tradenomi, KTM tai insinööri. Työkokemus alalta tai muu osoitus ammattitaidosta voi korvata koulutusvaatimuksen.
  • Järjestelmien hallinta ja kyky oppia esimerkiksi CRM-järjestelmän käyttö.
  • Kyky ymmärtää ja omaksua alaa koskevaa sääntelyä sekä yrityksen sisäisiä ohjeita.

Tehtävään valittavalta henkilöltä tarkastetaan maksuhäiriömerkinnät ja yritysyhteydet.

Kiinnostuitko? Haluamme kuulla sinusta pian!

Jos tunnistit itsesi kuvauksesta, ota askel kohti rikkaampaa työelämää ja lähetä hakemuksesi sekä CV:si oheisella lomakkeella.

Mikäli sinulla herää kysymyksiä tehtävään tai meillä työskentelyyn liittyen, senior konsultti Mari Puhto tai kaupallinen johtaja Jouni Kalliokoski keskustelee mielellään kanssasi.

Tavoitat Marin parhaiten puhelimitse +358 40 684 9774 tai sähköpostitse mari.puhto@alexandria.fi ja Jounin puhelimitse +358 50 386 9965 tai sähköpostitse jouni.kalliokoski@alexandria.fi.

Täytä työhakemus

  • Espoo
  • Forssa
  • Helsinki
  • Hyvinkää
  • Hämeenlinna
  • Joensuu
  • Jyväskylä
  • Kajaani
  • Kokkola
  • Kotka
  • Kouvola
  • Kuopio
  • Lahti
  • Lappeenranta
  • Lempäälä
  • Mikkeli
  • Oulu
  • Pori
  • Porvoo
  • Rauma
  • Rovaniemi
  • Salo
  • Savonlinna
  • Seinäjoki
  • Tampere
  • Tornio
  • Turku
  • Vaasa
  • Vantaa
  • Vantaa / LOISTE
  • Ylivieska
  • Duunitori
  • Monster
  • Oikotie
  • LinkedIn
  • Facebook
  • Instagram
  • Tuttavalta
  • Oppilaitokselta
  • TE-palvelut
  • Muu