Yksityispankkiiri, Kuopio

Vuonna 1996 perustettu Alexandria on yksi Suomen suurimmista sijoituspalveluyhtiöistä. Tarjoamme ensiluokkaista henkilökohtaista palvelua suomalaisille yksityishenkilöille ja yrityksille. Tehtävämme on auttaa suomalaisia kasvattamaan varallisuuttaan ja elämään rikkaampaa elämää. Palveluksessamme on lähes 250 sijoitusalan ammattilaista 30 paikkakunnalla palvellen yli 35 000 asiakasta. Alexandria-konsernin muodostavat Alexandria Pankkiiriliike Oyj, Alexandria Rahastoyhtiö Oy, Alexandria Yritysrahoitus Oy, Premium Advisors Oy ja strukturoituihin sijoitustuotteisiin erikoistunut Alexandria Markets Oy. Alexandrian osake on listattu Nasdaq Helsingin First North -listalla kaupankäyntitunnuksella ALEX. Konsernin liikevaihto vuoden 2021 ensimmäisen puolivuotiskauden aikana oli 23,9 miljoonaa euroa ja liikevoitto 5,4 miljoonaa euroa.

Tutustu meihin

Alexandria kasvaa ja haemme Kuopion toimistolle

YKSITYISPANKKIIRIA

Mikäli sinulla on yksi tai useampi alla olevista, olemme sinusta kiinnostuneita:

  • näyttöjä tuloksekkaasta myyntityöstä
  • olet toiminut asiantuntijatehtävissä
  • kokemusta rahoitus-/sijoitusalalta
  • kokemusta sijoittamisesta
  • kokemusta yrittämisestä tai yrittäjien kanssa toimimisesta
  • laajat kontaktiverkostot
  • kaupallinen loppututkinto

Tavoitteemme on auttaa asiakkaitamme elämään rikkaampaa elämää, ja yksityispankkiirina teet tärkeää työtä yrityksemme keskeisimmässä roolissa. Tehtävässä tapaat asiakkaitamme ja tarjoat ratkaisuja heidän säästämis- ja sijoitustarpeisiinsa laadukkaalla palvelu- ja tuotevalikoimalla.

Sinulla on hyvät vuorovaikutus- ja neuvottelutaidot ja kyky johtaa omaa tekemistäsi. Haluat menestyä työssäsi, olet tuloshakuinen ja innostunut aktiivisesta myynnistä. Tehtävän hoitaminen edellyttää suoritettua APV1-tutkintoa tai valmiutta sen suorittamiseen työn ohella. Tuemme tarvittaessa tutkinnon suorittamisessa koulutuksella ja tukimateriaalilla. Tarjoat aktiivisesti ratkaisuja niin asiakasyrityksissä, toimistossasi, puhelimessa kuin digitaalistenkin kanavien kautta. Uusasiakashankinta on tärkeä osa työtäsi.

Tukenasi on ison talon osaaminen ja erinomainen perehdytys tehtävään. Haluamme nähdä sinun menestyvän, joten tarjoamme myös motivoivan palkkiorakenteen. Saat myös järjestää oman ajankäyttösi sinulle parhaiten sopivalla tavalla.

Innostuitko? Ota askel kohti rikkaampaa työelämää ja lähetä hakemuksesi sekä CV viimeistään 10.12 oheisella lomakkeella.

Soita rohkeasti, niin kerron lisää. Riku Kokkonen, puh: 040 149 3450

Täytä työhakemus