Mikä säästämisessä on vaikeaa – vaurastumatta jättämisen psykologiaa

Jaa sivu

Säästäväisyys. Sanan kuulee mielessään vanhan kansakoulunopettajan ikävän narisevalla äänellä. Aiheesta aikaiseksi saadut sadutkin ovat sävyltään masentavalla tavalla opettavaisia: esim. Aisopoksen legendaarisessa tarinassa talveen varautuneella muurahaisella menee syksyllä hyvin, mutta kesän humputellut heinäsirkka palelee.

Ilmankos aihe tulee työnnettyä tulevaisuuteen: katsotaan sitten joskus, kun on enemmän rahaa. Katsotaan vaan! Mutta lukaise kuitenkin tämä juttu ensin ja varmista, etteivät omat ajatuksesi ole suurin este vaurastumisen tiellä.

”Säästäminen on yltäkylläisyyttä, minulla ei ole varaa.”

Jos tämä kuulostaa tutulta selitykseltä, varaudu harmistumaan: ainakaan laajasti tarkasteltuna perustelu ei toimi. Vaikka varojen puute on rikkaissa länsimaissa (!) yleisin selitys sille, ettei säästäminen ole mahdollista, vähävaraisuudella ja kyvyttömyydellä säästää ei näytä olevan keskinäistä riippuvuussuhdetta.

Havainnon taustalla on ekonomi, PhD. Daryl Collins kollegoineen. Hän tutki ryhmineen maailmanlaajuisesti sitä, kuinka maailman köyhimmät ihmiset selviävät taloudellisesti, ja havaitsi haastatteluissaan, että haastatelluista useimmat onnistuivat köyhyydestään huolimatta myös säästämään tulevaisuuden varalle.

Osin kysymys on myös kulttuurillinen: esim. monissa Kaakkois-Aasian maissa, kuten Vietnamissa, rahan säästäminen on itsestään selvä osa arkea. Toisaalta monissa korkean sosiaaliturvan maissa, kuten Suomessa, säästämistä ei välttämättä koeta tärkeänä, sillä luottamus yhteiskunnan turvaverkkoon on tukeva. Turvaverkkoon voi kuitenkin revetä ihmisen mentäviä reikiä esim. väestön ikääntymisen myötä, ja moni säästää myös arkipäivän mukavia juttuja varten.

”Ei jäänyt tässäkään kuussa ylimääräistä säästettäväksi.”

Entä, jos kokeilisit kääntää asian ylösalaisin: ei jäänyt tässäkään kuussa ylimäärästä kulutettavaksi?

Ajatus voi tuntua epäreilulta, jos talous on aidosti tiukilla. Keskituloisen kaduntallaajan tilin tyhjyys palkkakauden lopussa ei kuitenkaan aina viesti taloudellisesta ahdingosta. Se voi olla myös seurausta sellaisista – osin tiedostamattomistakin – kulutusratkaisuista, jotka eivät palvele aitoa tarvetta tai välttämättä edes tarjoa elämänlaatuun mitään lisää.

Näiden erottaminen toisistaan vaatii rehellistä ja itsekriittistä menojen tutkailua. Useimmat myöntävät auliisti, että säästöjä olisi hyvä olla. Silti säästäminen ei tunnu juuri nyt niin merkitykselliseltä, että sen annettaisiin rajoittaa kuluttamista – siitäkään huolimatta, että aivan yhtä auliisti myönnetään menoissa olevan karsimisvaraa.

Kuulostaako tutulta? Kokeile ajatusleikkiä: mitä pahaa tapahtuisi, jos säästäminen olisikin joka kuukausi oletusasetuksena? Toisin sanoen aivan yhtä itsestään selvästi, kuin maksetaan laskut, maksettaisiin myös omalle säästötilille kuukausittainen summa, esim. 10 % nettotuloista. Kaikki, mitä koko tästä klassisesta ”tilivarojen ohimarssista” jäisi käteen, olisi sitä kulutukseen tarkoitettua rahaa. Laskisiko elintaso säästämisen seurauksena niin merkittävästi, että se todella vaikeuttaisi elämää tai heikentäisi sen laatua?

Täyskäännöstä kulutuksen ja säästämisen suhteeseen kannattaa ainakin testata muutaman kuukauden ajan. Silloin huomaa, onko rahojen riittämättömyys todellinen ongelma, vai onko tilin tyhjenemisen myötä vain päässyt syntymään virheellinen käsitys siitä, ettei rahaa alun perinkään olisi ollut säästettäväksi asti.

”Sitku”

Lukuisista ihmislajille tyypillisistä kognitiivisista vinoumista eli ajattelun vääristymistä ehkä mielenkiintoisin on optimistisuusharha. Se suojelee mielenterveyttämme lamauttavalta pelolta ja kuoleman vääjäämättömyyden muistamiselta, mutta samalla tekee myös odotuksistamme epärealistisia: useimmat ihmiset olettavat, että tulevaisuudessa heitä odottavat mukavat jutut, tai ainakin mukavammat, kuin muita. Optimistisuusharha on myös uhkapelureiden käyttövoima n:ro 1.

Jos siis salaa odotat lyöväsi vielä läpi taiteilijana, saavasi lottovoiton, tulevasi ylennetyksi huippuliksoille tai muuten tavalla tai toisella vahingossa rikastuvasi, nauti toki toiveikkuudestasi – mutta älä anna sen ohjata rahankäyttötottumuksiasi. Mitä jos oletkin juuri nyt toimeentulosi huipulla? Entä, jos juuri nyt on se hetki, jona sinulla oikeasti olisi varaa säästää, ja kohta se ei enää olekaan mahdollista?

”Olen vain tällainen kovan onnen soturi. Ei minulla rahat säily.”

Opittu avuttomuus kuulostaa ikävältä, jopa tuomitsevalta sanaparilta, mutta on aito, mitattava ilmiö. Martin Seligmanin arvostetun teorian mukaan eläin – ja ihminen – toistuvien, epämiellyttävien kokemusten kautta alkaa pitää niitä väistämättöminä, eikä enää näe pakotietä tilanteesta, vaan alistuu olosuhteisiin.

Kun maltillinen taloudenpito tai inhimilliset haaveet vaurastumisesta jäävät opitun avuttomuuden vuoksi kokonaan väliin, voi taustalla olla kipeitä epäonnistumisia, jotka eivät välttämättä edes liity rahaan. Niiden seurauksena yksilö kokee, ettei hänen ole mahdollista auttaa itseään esim. hallitsemalla talouttaan – taloudellinen pärjääminen ei ole häntä varten, se on muiden (niiden rikkaampien) juttu.

Opitulla avuttomuudella ei välttämättä ole mitään tekemistä yksilön älyn tai lahjakkuuden kanssa: hän voi olla poikkeuksellisen kyvykäs ja pitkäjänteinen haaveidensa toteuttamisessa muuten, mutta sulkee itseltään lukuisia mahdollisuuksia aiempien kokemustensa vuoksi. Iloinen uutinen on se, että olemme muovautuva ja oppiva laji, ja minkä olemme oppineet, voimme myös poisoppia.

Opittu avuttomuus voi myös ”periytyä”: joskus toivottomuus on saatu lähtiäisiksi lapsuudenkodista, vanhempien näkemyksistä ja toimintatavoista.

Lue lisää opitusta avuttomuudesta.

”En viitsi tänään. Laitan rahat säästötilille myöhemmin.”

Vaivan välttäminen on inhimillistä. Toisaalta säästäminen ei ehkä aiheuta aivoissa välitöntä, mielihyvää tuottavaa dopamiinipurskahdusta, sillä palkinto odottaa vasta jossakin abstraktissa tulevaisuudessa. (Njaah, säästäminen, mutta mihinkäs minä sen suklaapatukan laitoin?)

Kun tähän komboon lisätään vielä kaikki yllä luetellut säästämisen esteet, aloitekyky sulaa käsiin kuin lumihiutale. Pitäisi ryhtyä, pitäisi alkaa, pitäisi ruveta, pitäisi, pitäisi, pitäisi…

Ovela säästäjä huijaakin itseltään pois aloitekykyongelman sekä kuukausittain toistuvan asian punnitsemisen ja tekee säästöstä automatisoidun, kuukausittain toistuvan suoraveloituksen. Ennen pitkää tililtä vaivihkaa livahtava summa alkaa unohtua. Hienoisesti kutistuneista käyttövaroista tulee uusi normaali, ja fiksusti sijoitetut säästöt kasvavat parhaassa tapauksessa korkoa korolle.

Muutaman vuoden päästä on sitten jättisuuren mielihyväpurkauksen aika: näinkö paljon rahaa minulla onkin!


Haaveiletko vaurastumisesta, mutta et tiedä, miten aloittaa? Lataa ilmainen vaurastumisen opas.

Lataa jokamiehen ja -naisen vaurastumisen vaurastumisen opas