
Omaisuudenhoidon kuukausikatsaus - kesäkuu 2024
Salkunhoitajan kommentti
Kesäkuu oli epäyhtenäinen kuukausi osakkeille
Kesäkuu oli riskiomaisuusluokille kuten osakkeille epäyhtenäinen. Yhdysvalloissa ja kehittyvillä markkinoilla pörssien kehitys oli nousujohteista, kun taas Euroopassa ja Suomessa pörssin kehitys oli laskusuunnassa. Pörssien tuottokehityksen taustalla oli mm. pörssiyhtiöiden vahva Q1-tuloskausi sekä Yhdysvaltojen odotuksia heikommat talousluvut, joiden myötä todennäköisyys inflaation taittumiselle ja ohjauskorkojen laskuille kasvoi hieman. Euroopassa kuultiin odotettu uutinen heti kesäkuun alussa EKP:n laskiessa ohjauskorkoaan 0,25%, kuun loppupuolella sen sijaan etenkin Euroopan pörsseissä oli epävarmuutta poliittisen kehityksen takia ja etenkin Ranskan parlamenttivaalien johdosta.
Korkomarkkinoilla vaisu meno jatkui
Korkomarkkinoilla kesäkuu osoittautui kaksijakoiseksi. USA:n heikommat talousluvut tulkittiin korkoja laskevasti ja siten tuottokehitystä tukevaksi, mutta kuun loppua kohden koroissa nähtiin huomattavankin suuria liikkeitä ylöspäin. Korkojen nousun taustalla oli lukuisia globaaleja tekijöitä: USA:n ulkopuolella nähdyt paremmat talousluvut, tekniset kysyntätekijät USA:n velkakirjojen uusemissioissa sekä Japanin jenin heikkeneminen, ja sitä myöden kohonnut todennäköisyys Japanin rahapolitiikan kiristymiselle tulevaisuudessa. Myös kuluttajaluottamus sekä Fed:n jäsenten kommentit rahapolitiikasta ruokkivat markkinoiden odotuksia korkeammalla tasolla pysyvästä ohjauskorosta.
Mallisalkku jäi hieman vertailuindeksiä jälkeen
Mallisalkku
Omaisuusluokka ja instrumentti | Paino | Strategia | Tyyppi | SFDR |
---|---|---|---|---|
KORKOSIJOITUKSET | 50,0 % | |||
Rahamarkkina | 5,0 % | |||
ISHARES ULTRSHRT B ESG | 5,0 % | Indeksi | ETF | Artikla 8 |
Valtiolainat | 15,0 % | |||
AMUNDI INDEX JP MORGAN EMU GOVIES | 7,5 % | Indeksi | Sijoitusrahasto | Artikla 6 |
ISHARES EURO GIVT BOND 7-10Y | 7,5 % | Indeksi | ETF | Artikla 6 |
IG-yrityslainat | 15,0 % | |||
AMUNDI INDEX EURO AGG CORPORATE SRI | 6,0 % | Indeksi | Sijoitusrahasto | Artikla 8 |
ISHARES EURO GIVT BOND 7-10Y | 5,0 % | Indeksi | ETF | Artikla 6 |
SCHRODER ISF EURO CREDIT CONVICTION | 4,0 % | Aktiivinen | Sijoitusrahasto | Artikla 8 |
HY-yrityslainat | 12,5 % | |||
ISHARES EUR GY CORP ESG EURA | 8,5 % | Indeksi | ETF | Artikla 8 |
SCHRODER ISF EURO HY | 4,0 % | Aktiivinen | Sijoitusrahasto | Artikla 8 |
Kehittyvät korkomarkkinat | 2,5 % | |||
ISHARES JPM USD EM BND EUR-H | 2,5 % | Indeksi | ETF | Artikla 6 |
Omaisuusluokka ja instrumentti | Paino | Strategia | Tyyppi | SFDR |
---|---|---|---|---|
OSAKESIJOITUKSET | 50,0 % | |||
Eurooppa | 10,0 % | |||
STOREBRAND EUROPA | 5,0 % | Indeksi | Sijoitusrahasto | Artikla 8 |
LIONTRUST GF PAN_EUROPEAN DYNAMIC FUND | 5,0 % | Aktiivinen | Sijoitusrahasto | Artikla 6 |
Pohjois-Amerikka | 32,5 % | |||
STOREBRAND USA | 10,0 % | Indeksi | Sijoitusrahasto | Artikla 8 |
AMUNDI INDEX S&P 500 ESG | 10,0 % | Aktiivinen | Sijoitusrahasto | Artikla 8 |
ISHARES EUROPE INDEX FUND | 12,5 % | Indeksi | Sijoitusrahasto | Artikla 6 |
Kehittyvät markkinat | 32,5 % | |||
POLAR CAPITAL EMERGING MARKETS | 2,5 % | Aktiivinen | Sijoitusrahasto | Artikla 6 |
Omaisuusluokka ja instrumentti | Paino | Strategia | Tyyppi | SFDR |
---|---|---|---|---|
SALKKU | 100,0 % |
Omaisuudenhoidon mallisalkku nousi kulujen jälkeen kesäkuussa 1,71 % vertailuindeksin noustessa 1,88 %. Osakkeissa tuottoa tuli etenkin yhdysvaltalaisista osakkeista. Koroissa tuotot jäivät vaisummiksi, mutta pinnistivät kokonaisuutena kuitenkin myös plussalle. Mallisalkun vertailuindeksiä parempaa tuottoon siivittivät varsinkin alipaino kehittyvien markkinoiden osakkeissa ja rahastovalinta eurooppalaisissa osakkeissa. Sekä Storebrandin että iSharesin Eurooppa-rahastot tuottivat markkinoita paremmin. Heikoiten suhteessa vertailuindeksiin tuotti alipaino kehittyvillä korkomarkkinoilla ja ylipaino japanilaisissa osakkeissa.
Mallisalkun tuottokehitys (kulujen jälkeen)
Mallisalkun tuottotaulukko (kulujen jälkeen)
Mallisalkku | Vertailu indeksi | Tuottoero | |
---|---|---|---|
Kuukausi | 1,71 % | 1,88 % | -0,17 % |
Vuoden alusta | |||
1 vuosi | |||
3 vuotta | |||
5 vuotta | |||
Toiminnan alusta | 3,46 % | 2,92 % | 0,54 % |
15.4.2024 |
Sijoitusnäkemys ennallaan, rahastovalintaan yksi muutos
Emme tehneet muutoksia sijoitusnäkemykseen toukokuussa. Jatkamme edelleen alipainossa kehittyvien markkinoiden osakkeissa sekä koroissa ja ylipainotamme yhdysvaltalaisia osakkeita sekä matalamman luottoluokituksen yrityslainoja. Näemme juuri nyt enemmän tuottopotentiaalia kehittyneiden maiden talouksissa ja markkinoilla. Kehittyvien markkinoiden kokonaisuutta painaa varsinkin Kiinan taloushuolet. Paikoin toki myös kehittyvillä markkinoilla alkaa tulemaan esiin mahdollisuuksia arvostuksen painuttua historiallisen alas verrattuna kehittyneisiin talouksiin.
Sijoitusnäkemys (päivitetty 7.6.2024)
Teimme toukokuussa yhden mielenkiintoisen rahastomuutoksen. Pääsimme edullisella ensisijoittajan hinnalla erittäin potentiaaliseen brittiläisen Liontrustin Pan-European Dynamic rahastoon. Kyseessä on aktiivinen rahasto, joka sijoittaa laajasti eurooppalaisille osakemarkkinoille perusteellisen kassavirta analyysin pohjalta. Kyseessä on vanhan strategian päälle rakennettu uusi rahasto, johon varainhoitaja päästi ensimmäisiä sijoittajia puoleen hintaan. Kyseessä on lupaava mahdollisuus tavoitella ylituottoja rahastovalinnalla houkuttelevaan hintaan. Tilaa Liontrustin rahastolle teki iSharesin Eurooppa-indeksirahasto. Muutos toteutettiin toukokuun puolessavälissä aktiivisia rahastoja sisältävissä omaisuudenhoitostrategioissa.
Sijoitusnäkemys | Voimakas alipaino | Lievä alipaino | Neutraali | Lievä ylipaino | Voimakas ylipaino | Viimeisin muutos |
---|---|---|---|---|---|---|
Osakeriski | x | |||||
Korkoriski | x | |||||
Luottoriski | x | ↑ |
Sijoitusnäkemys | Voimakas alipaino | Lievä alipaino | Neutraali | Lievä ylipaino | Voimakas ylipaino | Viimeisin muutos |
---|---|---|---|---|---|---|
Korkosijoitukste | x | |||||
Rahamarkkina | x | |||||
Valtiolainat | x | |||||
IG-yrityslainat | x | |||||
HY-yrityslainat | x | ↑ | ||||
Kehittyvät korkomarkkinat | x | ↓ | ||||
Osakesijoitukset | x | |||||
Eurooppa | x | |||||
Pohjois-Amerikka | x | ↑ | ||||
Kehittyvät markkinat | x | ↓ | ||||
Muut osakkeet | x |
1Tässä katsauksessa esitetyt tiedot ovat luonteeltaan informatiivisia eikä niitä tule pitää sijoitussuosituksena, kehotuksena liiketoimien toteuttamiseen, tarjouksena tai sijoitusneuvontana. Mallisalkku perustuu omaisuudenhoitostrategia Tasapainoiseen, jonka sijoitustoiminta on käynnistynyt 15.4.2024. Vaikka raportin tekemisessä on noudatettu huolellisuutta ja pyritty varmistumaan lukujen ja käytetyn datan oikeellisuudesta, Alexandria Rahastoyhtiö Oy tai Alexandria Group Oyj eivät vastaa siinä mahdollisesti olevista virheistä tai puutteista. Historiallinen tuotto tai kehitys ei ole tae, arvio tai ennuste tulevasta. Sijoitustuotteen arvo voi nousta tai laskea, eivätkä sijoittajat välttämättä saa takaisin alkuperäistä sijoitustaan. Omaisuudenhoidon SID-avaintietoasiakirjat ovat saatavilla Alexandria Rahastoyhtiöstä ja verkkopalvelusta www.alexandria.fi. Lähde: Alexandria Rahastoyhtiö Oy, Bloomberg. Laskelmat: Alexandria Rahastoyhtiö Oy.
Aloita sijoittaminen helposti
Sijoittamisen aloittaminen Alexandriassa on helppoa. Voit aloittaa omatoimisesti verkkopalvelussamme tai sijoitusneuvojamme avulla. OmaAlexandriassa pääset heti alkuun, kun taas maksuttomassa ensitapaamisessa käymme läpi taloudellisia tavoitteistasi ja sijoitusratkaisuja, jotka vievät sinua unelmiasi kohti.
Itsenäisesti
OmaAlexandriassa
Yhdessä
sijoitusneuvojan kanssa
tapaamiselle
asiantuntevuus
palveluitamme
Kysy chatissa
Chat -asiakaspalvelumme palvelee 8 - 16.00 (ma-pe)
