alexandria-majakkakuva

Sijoittaminen

31.10.2019

Sijoitus- ja säästövakuutusten verotus muuttuu vuoden 2020 alusta

Säästövakuutusten, sijoitusvakuutusten ja kapitalisaatiosopimusten verotus muuttuu vuoden 2020 alussa. Muutokset vaikuttavat myös Alexandrian välittämiin vakuutustuotteisiin, ja ne vaikuttavat vakuutuksista tehtävien osittaisten takaisinostojen verotukseen sekä mahdollisten tappioiden vähennyskelpoisuuteen.

Lainsäädännön muutoksen tarkoituksena on ollut yhdenmukaistaa eri sijoituskohteiden verotusta. Muutokset eivät kuitenkaan heikennä vakuutustuotteiden perushyötyjä pitkäjänteisesti sijoittavalle. Vakuutuksen tuottoa ei jatkossakaan veroteta vuosittain, vaan vasta kun vakuutuksesta nostetaan varoja tai se päätetään. Myös sijoituskohteita voi vakuutuksen sisällä vaihtaa edelleen verottomasti, ja vakuutuksen avulla on yhä mahdollista lykätä merkittävästi sijoitustuottojen verotusta.

Nostojen verotus muuttuu, tappiot muuttuvat vähennyskelpoisiksi

Ensimmäinen muutos koskee vakuutuksista tehtävien osittaisten takaisinostojen verotusta. Vuoden 2020 alusta voitollisesta sijoitusvakuutuksesta tehtävät nostot sisältävät aina veronalaista pääomatuloa samassa suhteessa kuin koko vakuutukseen on kertynyt tuottoa alkuperäisen pääoman lisäksi.

Esimerkki: Vakuutuksessa on säästöjä 20 000 euroa, josta pääomaa on 10 000 euroa ja tuottoa 10 000 euroa. Jos vakuutuksesta nostetaan 12 000 euroa, siitä 6 000 euroa on pääomaa ja 6 000 euroa on tuottoa, joka verotetaan pääomatulona.

Lainsäädännön muutoksella on vaikutus myös 1.1.2020 jälkeen tappiollisena päättyvän vakuutuksen verotukseen. Mikäli vakuutus päättyy tappiollisena, voi tappion vähentää vakuutuksen päättymisvuoden pääomatuloista tai se otettaisiin huomioon vahvistettaessa pääomatulolajin tappiota. Nykyisin tappiot eivät ole vähennyskelpoisia.

Jos vakuutuksesta ei ole tarvetta tehdä nostoja lähiaikoina, eivät verotuksen muutokset edellytä toimenpiteitä ja vakuutukset jatkuvat nykyiseen tapaan. Muutoksia harkitessa kannattaa miettiä ensisijaisesti mitä varten vakuutus on alun perin otettu. Tyypillisesti vakuutuksia käytetään pitkäaikaiseen säästämiseen ja sijoittamiseen, ja tähän tarkoitukseen ne ovat edelleen kilpailukykyisiä työkaluja. Vakuutuksista voi kysyä lisää omalta sijoitusneuvojalta.

Säästö- ja sijoitusvakuutusten edut vuoden 2020 alusta

  • tuottoa verotetaan vasta kun vakuutuksesta nostetaan varoja
  • sijoituskohteiden vaihtaminen vakuutuksen sisällä ei aiheuta veroseuraamuksia, vakuutussijoittaja hyötyy täysimääräisesti korkoa korolle –efektistä
  • Useimpien vakuutusten sisällä voi hyödyntää laajasti eri omaisuusluokkia (rahastoja, osakkeita, ETF:iä, strukturoituja sijoitustuotteita)
  • Säästö- ja sijoitusvakuutuksiin sisältyy aina henkivakuutus koko vakuutussummalle

Aloita sijoittaminen helposti

Varaa maksuton ensitapaaminen

Konkreettiset vinkit heti käyttöösi

Tapaaminen voidaan järjestää valintasi mukaan etänä tai paikan päällä. Siinä käydään läpi sijoitustavoitteitasi ja ratkaisuja, joilla unelmiesi toteuttaminen mahdollistuu.

Kokonaisarvosana
tapaamiselle
Sijoitusneuvojan
asiantuntevuus
Suosittelisi
palveluitamme

Kysy chatissa

Chat -asiakaspalvelumme palvelee 8 - 16.00 (ma-pe)

Jätä yhteyden-ottopyyntö

Otamme yhteyttä 24h sisällä haluamallasi tavalla.

Jätä yhteystiedot
Ensiluokkainen henkilökohtainen palvelu
Tilanteeseesi räätälöityä sijoittamista
Sijoitusmenestystä palkitulla valikoimalla
Kestävyys ja vastuullisuus mukana toiminnassa