
Alexandria sai vaihtoehtorahastojen hoitajan toimiluvan, rahastovalikoima kasvaa ja monipuolistuu
Finanssivalvonta on 7.6.2017 myöntänyt Alexandria -konserniin kuuluvalle Alexandria Rahastoyhtiölle vaihtoehtorahastojen hoitajan (AIFM) toimiluvan. Vaihtoehtorahastoina pidetään AIFM-laissa muun muassa hedge-, pääoma-, kiinteistö- ja infrastruktuurirahastoja. Uuden toimiluvan myötä Alexandria-konsernin rahastovalikoima laajenee.
Vaihtoehtorahastojen hoitajan toimilupa mahdollistaa Alexandrian rahastovalikoiman monipuolisemman kehittämisen. Alexandrian lähivuosien tavoitteena on tuoda markkinoille useita uudenlaisia rahastoratkaisuja nykyisen Manager-rahastoperheen rinnalle. Ensimmäinen markkinoille tuotava uusi rahasto on Suomen markkinoilla uudentyyppinen kiinteistörahasto, jonka kautta säästöjä ja sijoituksia voi hajauttaa laajasti ja kustannustehokkaasti eri kiinteistösijoitusluokkiin Suomessa ja muissa Pohjoismaissa. Rahaston salkunhoitajina toimivat Tero Wesanko ja Teemu Hahl Alexandria Rahastoyhtiöstä.
Asiakkaamme etsivät yhä monipuolisempia ratkaisuja sijoitustarpeisiinsa. AIFM-toimilupa mahdollistaa rahastovalikoimamme laajentamisen, ja uusien tuotteiden avulla pääsemme vastaamaan asiakkaidemme kysyntään entistäkin paremmin. Olemme määrätietoisesti tehostaneet ja uudistaneet monia prosessejamme alati tiukentuvassa rahasto- ja sijoituspalvelualan sääntely-ympäristössä, ja toimiluvan myötä pääsemmekin nyt kehittämään rahastotarjontaamme toden teolla, Alexandrian päästrategi ja salkunhoitotoiminnosta vastaava johtaja Tero Wesanko kommentoi.
Uusi rahasto tuodaan asiakkaiden ennakkomerkintään loppukesästä ja rahasto aloittaa toimintansa syyskuussa.
Aloita sijoittaminen helposti
Sijoittamisen aloittaminen Alexandriassa on helppoa. Voit aloittaa omatoimisesti verkkopalvelussamme tai sijoitusneuvojamme avulla. OmaAlexandriassa pääset heti alkuun, kun taas maksuttomassa ensitapaamisessa käymme läpi taloudellisia tavoitteistasi ja sijoitusratkaisuja, jotka vievät sinua unelmiasi kohti.
Itsenäisesti
OmaAlexandriassa
Yhdessä
sijoitusneuvojan kanssa
tapaamiselle
asiantuntevuus
palveluitamme
Kysy chatissa
Chat -asiakaspalvelumme palvelee 8 - 16.00 (ma-pe)
