
Sijoitusmarkkinat ovat murroksessa, ja pääomasijoittaminen avaa nyt myös yksityissijoittajille mahdollisuuden osallistua pörssin ulkopuoliseen kasvuun.
Moni sijoittaja keskittyy perinteisiin pörssiosakkeisiin ja rahastoihin. Harvempi tulee ajatelleeksi, että suurin osa maailman yrityksistä on todellisuudessa yksityisessä omistuksessa olevia. Yhdysvalloissa jopa noin 85 % yli 100 miljoonan dollarin liikevaihdon yrityksistä ei ole listautunut pörssiin. Monet tämän päivän nopeimmin kasvavista ja innovatiivisimmista yrityksistä pysyvätkin mieluummin listaamattomina tai vähintäänkin merkittävä osa niiden arvonnoususta tapahtuu jo ennen mahdollista pörssilistautumista.
Pääomasijoittaminen avaa sijoittajalle pääsyn yrityksiin ja hankkeisiin, jotka eivät ole pörssistä saatavilla. Pääomasijoittamisen yleistyminen on siirtänyt merkittävän osan talouden arvonluonnista pörssin ulkopuolelle ja tekee pääomasijoituksista entistä tärkeämmän osan pitkäjänteisen sijoittajan salkkua.
Pääomamarkkinat myös rahoittavat reaalitaloutta konkreettisesti rahoittamalla uusien teknologioiden kehittämistä ja luomalla kasvua. Tulevaisuuden menestystarinat syntyvätkin usein pääomasijoitusmarkkinoilla.
Lue myös: Mitä pääomasijoittaminen on ja miksi se on sijoittajille kiinnostava vaihtoehto?
Pääomasijoitusmarkkina on kasvanut voimakkaasti ja kasvu näyttää jatkuvan
Pääomasijoitusmarkkinan koko on kasvanut vuosien aikana selvästi, kun pääomaa on ohjautunut listaamattomiin yrityksiin, infrastruktuurisijoituksiin, kiinteistöihin ja velkamarkkinaan. Pääomasijoitusmarkkinan hallinnoitavat varat ovat kasvaneet yli 20-kertaisiksi viimeisen 25 vuoden aikana. Pitkäaikainen ja vahva trendi kertoo ennen kaikkea siitä, että sekä yritykset että sijoittajat näkevät listaamattomissa markkinoissa tehokkaan tavan rakentaa arvoa pitkäjänteisesti.
Listaamattoman markkinan sijoitukset ovat kasvaneet vahvasti 2000–2025

Listaamattomien markkinoiden nettovarallisuuden (NAV) kasvu alueittain Q1/2000–Q2/2025. Pitkäaikainen kasvu kuvastaa pääomien siirtymistä pääomasijoituksiin ja markkinan kypsymistä globaalisti. Lähde: Hamilton Lane, Data Cobalt, 30.6.2025 (10/2025).
Historiallisesti kilpailukykyiset tuotot ja usein vahva tuotto–riski-suhde
Pääomasijoittamisen ytimessä on aktiivinen omistajuus: arvoa luodaan kehittämällä liiketoimintaa, parantamalla kannattavuutta, tekemällä kasvuhankkeita ja vahvistamalla strategiaa. Tämä näkyy myös pitkän aikavälin tuottokuvassa.
Listaamattomat pääomasijoitusmarkkinat ovat historiallisesti tarjonneet houkuttelevan tuottopotentiaalin suhteessa perinteisiin omaisuusluokkiin. Lisäksi niiden hajautushyödyt voivat olla merkittäviä, koska niiden korrelaatio pörssimarkkinoihin on tyypillisesti matalampi. Seuraavassa graafissa alla havainnollistetaan pääomasijoitusmarkkinoiden vahvaa 10 vuoden tuottokehitystä.
Vielä pidemmällä aikavälillä, 2000-luvun alusta lähtien, pääomasijoitusmarkkinat ovat tuottaneet jopa paremmin kuin maailman menestyneimpiin pörssi-indekseihin kuuluva S&P 500-osakeindeksi.*
Pääomasijoitukset ovat pitkällä aikavälillä tuottaneet keskimäärin paremmin kuin globaalit listatut markkinat

10 vuoden vuotuistettu tuotto eri omaisuusluokissa (30.6.2025). Pääomasijoituksissa korostuvat pitkän aikavälin tuotto ja riskikorjattu tuotto (Sharpe). Lähde: Hamilton Lane, Data Cobalt, Bloomberg; 30.6.2025 (10/2025).
Arvonluonti ei synny odottamalla vaan tekemällä
Pääomasijoittamisen ydin on siinä, että tuottoa haetaan aktiivisella tekemisellä. Käytännössä arvonluonti voi rakentua esimerkiksi:
- hinnoittelun ja myynnin tehokkuuden parantamisesta
- operatiivisesta kehittämisestä (hankinta, prosessit, tuotanto, toimitusketju)
- yritysostoista ja skaalautumisesta
- johtamisen ja raportoinnin vahvistamisesta
- rahoitusrakenteen optimoinnista
Korkojen ja rahoituksen hinnan noustessa pelkkä velkavipu ei kanna enää samalla tavalla kuin nollakorkoaikana ja markkinan fokuksen on täytynyt siirtyä entistä enemmän tekemiseen ja operatiiviseen osaamiseen.
Miksi pääomasijoitukset täydentävät salkkua hyvin?
1. Hajautus, joka toimii käytännössä
Pääomasijoitukset voivat tuoda sijoitussalkkuun uuden tuotonlähteen ja lisätä riskin hajautusta, sillä pääomasijoitusten arvonmääritys poikkeaa tyypillisesti listatuista markkinoista eikä niiden kehitys siksi yleensä seuraa pörssien päivittäisiä liikkeitä samalla tavalla.
Tämä näkyy myös pääomasijoitusten matalana korrelaationa suhteessa listattuihin markkinoihin. Korrelaatio kuvaa sitä, miten kahden sijoituksen tuotot liikkuvat suhteessa toisiinsa. Private Equity -sijoitusten korrelaatio on noin 0,6 ja Private Credit -sijoitusten noin 0,4. Arvo 1 tarkoittaa, että tuotot liikkuvat täysin yhteneväisesti, ja arvo 0, että ne liikkuvat täysin toisistaan riippumatta.
2. Mahdollisuus osallistua arvonluontiin aiemmin
Suurin osa yrityksistä on yksityisessä omistuksessa, ja myös suuri osa merkittävän kokoluokan yhtiöistä toimii pörssin ulkopuolella esimerkiksi vähäisempien velvoitteiden ja joustavuuden takia. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että pelkät pörssiosakkeet eivät tavoita koko yrityskenttää, eivätkä julkiset markkinat aina kata riittävän ajoissa kaikkia kasvun vaiheita.
3. Potentiaali parantaa salkun tuotto–riski-suhdetta
Monissa salkkutarkasteluissa on havaittu, että pääomamarkkinasijoitusten lisääminen voi parantaa tuottoa ja samalla tasoittaa heiluntaa verrattuna pelkkään perinteiseen osake- ja korkoallokaatioon.
Alexandria Pääomasijoitukset -rahasto avaa pääsyn pörssin ulkopuolelle
Alexandria Pääomasijoitukset -erikoissijoitusrahasto on rahastojen rahasto, joka sijoittaa kansainvälisiin pääomasijoitusrahastoihin (Private Equity) ja yrityslainapohjaisiin rahastoihin (Private Credit), jotka puolestaan omistavat ja kehittävät listaamattomia kasvuyhtiöitä eri toimialoilla.
Rahaston kautta sijoittaja saa hajautetun pääsyn tunnettujen kansainvälisten pääomasijoitusyhtiöiden hallinnoimiin rahastoihin, kuten Partners Groupin, Schrodersin ja Blackstonen rahastoihin. Näillä toimijoilla on pitkä kokemus kasvuyritysten arvonluonnista ja aktiivisesta omistajuuden kehittämisestä.
Alexandria Pääomasijoitukset sopii sijoittajalle, joka:
- arvostaa ammattimaista kohdevalintaa ja konkreettista aktiivista arvonluontia sijoituksissa
- haluaa hajauttaa varojaan perinteisen pörssin ulkopuolelle
- tavoittelee pitkäjänteistä pitkän aikavälin kasvua
Rahaston minimimerkintä on 10 000 euroa, ja suositeltu sijoitusaika on 5 vuotta, sillä todellinen arvonluonti pääomasijoituksissa vie aikaa.
Tutustu Alexandria Pääomasijoitukset -rahastoon
--
*Lähde: McKinsey & Company; Global Private Markets Report 2025: Private equity emerging from the fog; Exhibit 16, s. 23.
Aloita sijoittaminen helposti
Sijoittamisen aloittaminen Alexandriassa on helppoa. Voit aloittaa omatoimisesti verkkopalvelussamme tai sijoitusneuvojamme avulla. OmaAlexandriassa pääset heti alkuun, kun taas maksuttomassa ensitapaamisessa käymme läpi taloudellisia tavoitteistasi ja sijoitusratkaisuja, jotka vievät sinua unelmiasi kohti.
OmaAlexandriassa
sijoitusneuvojan kanssa
tapaamiselle
asiantuntevuus
palveluitamme
Kysy chatissa
Chat -asiakaspalvelumme palvelee 8.30 - 16.30 (ma-pe)




