Kiinteistö (1)

Tiedotteet

29.6.2021

Sääntömuutos Alexandria Kiinteistö Erikoissijoitusrahastossa

Alexandria Rahastoyhtiö Oy:n hallitus on päättänyt Alexandrian hallinnoiman Alexandria Kiinteistö Erikoissijoitusrahasto sääntöjen muuttamisesta 28.4.2021. Sääntöjä muutetaan siten, että rahasto-osuuksia lunastettaessa toimeksianto tulee jatkossa toimittaa Rahastoyhtiölle tai Rahastoyhtiön asiamiehelle vähintään kolme kuukautta ennen lunastuspäivää aikaisemman yhden kuukauden sijaan. Lunastusajankohdat pysyvät kuitenkin ennallaan, ja niitä on edelleen neljä vuodessa (23. päivä tammikuu, huhtikuu, heinäkuu, lokakuu).

Lunastustoimeksiannon määräajan muutos parantaa rahaston likviditeettiasemaa, vahvistaen sen mahdollisuuksia vastata mahdollisiin suuriin lunastustoimeksiantoihin sekä poikkeuksellisiin lunastustilanteisiin. Lisäksi muutos mukailee entistä paremmin rahaston omistusten lunastusten osittain muuttuneita määräaikoja.

Rahaston sääntömuutos on annettu Finanssivalvonnalle tiedoksi. Muutos astuu voimaan 24.9.2021, ja uudet säännöt ovat saatavilla Rahastoyhtiöstä. Sääntömuutos ei vaadi osuudenomistajilta toimenpiteitä.

Aloita sijoittaminen helposti

Varaa maksuton ensitapaaminen

Konkreettiset vinkit heti käyttöösi

Tapaaminen voidaan järjestää valintasi mukaan etänä tai paikan päällä. Siinä käydään läpi sijoitustavoitteitasi ja ratkaisuja, joilla unelmiesi toteuttaminen mahdollistuu.

Kokonaisarvosana
tapaamiselle
Sijoitusneuvojan
asiantuntevuus
Suosittelisi
palveluitamme

Kysy chatissa

Chat -asiakaspalvelumme palvelee 8 - 16.00 (ma-pe)

Jätä yhteyden-ottopyyntö

Otamme yhteyttä 24h sisällä haluamallasi tavalla.

Jätä yhteystiedot
Ensiluokkainen henkilökohtainen palvelu
Tilanteeseesi räätälöityä sijoittamista
Sijoitusmenestystä palkitulla valikoimalla
Kestävyys ja vastuullisuus mukana toiminnassa