taloudellinen riippumattomuus

Sijoittaminen

19.2.2018

Taloudellinen riippumattomuus – haaveilua vai oman talouden hallintaa?

Kukapa meistä ei haaveilisi tilanteesta, jossa aikaa olisi enemmän harrastuksille, perheelle ja ystäville ja työtä voisi tehdä enemmänkin oman halun mukaan eikä rahan takia. Mutta miten taloudellinen riippumattomuus on mahdollista?

Mitä on taloudellinen riippumattomuus?

Taloudellinen riippumattomuus tarkoittaa tilaa, jonka saavuttaessaan ihmisen ei ole välttämätöntä tehdä töitä pelkän ansiotulon takia. Taloudellisen riippumattomuuden taustalla on useimmiten pitkäaikainen säästäminen tai sijoittaminen. Myös esimerkiksi perinnön saatuaan henkilö voi saavuttaa taloudelliseksi riippumattomuudeksi kuvatun tilan.

Käsite ei kuitenkaan ole täysin yksiselitteinen. Ensinnäkin, mikä on taloudellisen riippumattomuuden euromääräinen arvo? Se vaihtelee varmasti sen mukaan, keneltä kysytään. Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan suomalaisten käsitys taloudellisesta riippumattomuudesta euroilla mitattuna vaihtelee huomattavasti sukupuolen ja ikäryhmän mukaan. Esimerkiksi nuorille miehille taloudellinen riippumattomuus tarkoittaa 2,5 miljoonan euron varoja. Eläkeiän saavuttaneilla summa oli noin kolmasosa eli 800 000 euroa.

Onko taloudellista riippumattomuutta mahdollista saavuttaa?

Mitä haluat elämässäsi saavuttaa ja mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä? Täysi taloudellinen riippumattomuus voi olla monelle vaikeaa saavuttaa, mutta mitäs jos lähestyisit taloudellista riippumattomuutta hieman eri määrityksen kautta.

Mitä jos ajattelisimmekin taloudellista riippumattomuutta mahdollisuutena elää ja tehdä asioita ilman, että ensimmäisenä täytyy miettiä vain ja ainoastaan rahaa? Miltä tuntuisi, jos voisit lähteä perheen tai ystäviesi kanssa vuosittain lomamatkalle niin, ettei se vaadi oman taloutesi ylösalaisin kääntämistä?

3 askelta kohti taloudellista riippumattomuutta

1. Laske säästämispotentiaalisi

Ei ne suuret tulot vaan pienet menot. Tässä vanhassa viisaudessa on osa totuutta, kun puhutaan taloudellisen riippumattomuuden tavoittelemisesta. Kaiken taustalla on hyvin yksinkertainen asia, säästöaste.

Säästöasteella tarkoitetaan säästämääsi rahamäärää suhteessa kulutukseen. Käytämme usein esimerkkinä 10/30/60-sääntöä, jonka mukaan palkansaajan nettotuloista 10 % laitetaan säästöön, 30 % kiinteisiin menoihin (kuten asuminen, vakuutukset) ja 60 % muuhun kulutukseen.

2. Laita laiska raha töihin

Ellei kohdalle osu sitä kuuluisaa loton päävoittoa, voi sukanvarteen säästämällä olla vaikeaa saada omaa varallisuutta karttumaan halutulla tahdilla. Taloudellisen riippumattomuuden tavoittelussa varojen sijoittaminen on lähes välttämätöntä.

Sijoittamisessa puhutaan korkoa korolle -efektistä, jonka perusperiaate on hyvin yksinkertainen. Kun sijoitat ja saat tuottoa, kertyy sinulle pääomaa. Ajan mittaan sijoituksesi tuotto lasketaan olemassa olevan pääomasi mukaan ja lisätään siihen. Näin ollen sijoituksesi kasvaa koko ajan korkoa korolle. Tämä sijoittamisen kulmakiveksi kutsuttu ilmiö voimistuu, mitä pidempään sijoitat.

Usein kuulee sanottavan, että etenkin varakkaat ihmiset ”elävät koroilla”. Tämän toimintatavan taustalla on juuri korkoa korolle -efektiin pohjautuva vaurastuminen. Kun pääomaa on saatu kasvatettua riittävän suureksi, on sijoituksen tuotosta saatava korkosumma niin suuri, että sillä voidaan rahoittaa elämisen kulut.

3. Määritä taloudellinen riippumattomuus juuri itselle sopivaksi

Sillä miten taloudellisen riippumattomuuden käsite määritellään, ei tarvitse olla merkitystä juuri sinulle. Tärkeämpää on pohtia omaa elämää ja tulevaisuutta. Mitä asioita sinä haluaisit tehdä tai kokea, jos raha ei olisi ensimmäinen asia, jota pitäisi murehtia?

Loppujen lopuksi moni suomalainen haaveilee hyvin yksinkertaisista ja konkreettisista asioista.

”Keskustellessamme suomalaisten kanssa heidän omasta taloudesta ja siihen liittyvistä haaveista ja tavoitteista nousee esiin oma eläkeaika, perheen hyvinvointi ja yhteinen aika perheen kanssa sekä konkreettiset haaveet esimerkiksi uudesta kodista tai remontista. On lottovoitto syntyä Suomeen, mutta omaa elämistä ei voi suunnitella lottovoiton varaan. Siksi yhä useampi suomalainen on aidosti kiinnostunut oman varallisuuden kartuttamisesta”, kertoo Alexandrian vanhempi sijoitusneuvoja Ville Härkänen.

Haluatko keskustella sijoittamisen aloittamisesta asiantuntijan kanssa?

Varaa aika tapaamiseen

Aloita sijoittaminen helposti

Varaa maksuton ensitapaaminen

Konkreettiset vinkit heti käyttöösi

Tapaaminen voidaan järjestää valintasi mukaan etänä tai paikan päällä. Siinä käydään läpi sijoitustavoitteitasi ja ratkaisuja, joilla unelmiesi toteuttaminen mahdollistuu.

Kokonaisarvosana
tapaamiselle
Sijoitusneuvojan
asiantuntevuus
Suosittelisi
palveluitamme

Kysy chatissa

Chat -asiakaspalvelumme palvelee 8 - 16.00 (ma-pe)

Jätä yhteyden-ottopyyntö

Otamme yhteyttä 24h sisällä haluamallasi tavalla.

Jätä yhteystiedot
Ensiluokkainen henkilökohtainen palvelu
Tilanteeseesi räätälöityä sijoittamista
Sijoitusmenestystä palkitulla valikoimalla
Kestävyys ja vastuullisuus mukana toiminnassa