Siirry suoraan sisältöön
KRASH TAPIO--12 (2)

Sijoittaminen

14.10.2026

Vieraskynä / Suvi Kinnunen: Mitä teet rahalle sen jälkeen, kun olet ansainnut sen?

Yrittäjänä olen käyttänyt valtavasti aikaa sen miettimiseen, mistä seuraava euro tulee. Paljon vähemmän olen käyttänyt aikaa kysymykseen, mitä sille eurolle tapahtuu sen jälkeen. Veikkaan, etten ole tämän kanssa yksin. Yrityksen tilille kertyy joskus puskuria, mikä on tietenkin tärkeää – mutta jossain vaiheessa vastaan tulee kysymys siitä, kuinka paljon rahaa on järkevää pitää vain tilillä ja mitä osalle siitä voisi tehdä.

Ensimmäinen askel oli eläkevakuutus

Alkuvuodesta aloitin Alexandrian kanssa matkan, jonka tavoitteena oli katsoa omaa varallisuuttani ja sijoittamistani aiempaa laajempana kokonaisuutena.

Ensimmäinen konkreettinen askel oli vapaaehtoinen eläkevakuutus osakeyhtiöni kautta. Halusin rakentaa eläketurvaa myös itse ja samalla hyödyntää yrittäjänä niitä mahdollisuuksia, joita osakeyhtiön kautta sijoittamiseen liittyy.

Sen jälkeen kysymys on ollut luonteva: mitä teen seuraavaksi?

Viime kuukausina olen tutustunut erityisesti strukturoituihin sijoituksiin, ja nyt olen siinä pisteessä, että etsin ensimmäistä strukturoitua sijoitusta omaan salkkuuni.

Liian moni vaihtoehto saa minut helposti lykkäämään päätöstä

Olen tunnistanut itsessäni yhden sijoittamiseen liittyvän heikkouden: jos vaihtoehtoja on liikaa, päätöksenteko helposti hidastuu. Siksi varasin ajan varainhoitajalleni Rasmukselle.

Istuimme alas ja kävimme yhdessä läpi juuri minun yritykselleni ja nykyiseen kokonaisuuteeni sopivia vaihtoehtoja. Minulle tärkeintä ei ollut se, että joku valitsisi sijoituksen puolestani, vaan se, että vaihtoehtojen määrä saatiin rajattua järkeväksi ja niitä katsottiin osana muuta varallisuuttani.

Rasmus toi keskusteluun myös oman näkemyksensä esimerkiksi hajautuksesta: mitä minulla on jo paljon, mihin suuntaan kokonaisuutta voisi olla järkevää täydentää ja millaisia riskejä eri vaihtoehdoissa pitäisi huomioida.

Se teki päätöksenteosta huomattavasti konkreettisempaa.

Strukturoidut sijoitukset alkoivat tuntua ymmärrettäviltä

Strukturoidut sijoitukset olivat minulle vielä alkuvuodesta melko vieras sijoitusmuoto. Tässä ammattilaisen kanssa keskusteleminen on ollut itselleni erityisen hyödyllistä. Monimutkaiselta kuulostava tuote muuttuu huomattavasti helpommaksi hahmottaa, kun sen purkaa osiin.

Yksinkertaistettuna strukturoitu sijoitus on valmiiksi rakennettu sijoitustuote, jonka tuotto on sidottu esimerkiksi tietyn osakkeen, osakekorin tai markkinan kehitykseen ja ennalta määriteltyihin ehtoihin.

Itselleni yksi strukturoitujen sijoitusten kiinnostavimmista puolista on mahdollisuus ottaa näkemystä esimerkiksi tietystä toimialasta ilman, että minun tarvitsee itse valita yksittäisiä osakkeita.

Itse kiinnostuin erityisesti lääkealasta. Uskon alan pitkän aikavälin kehitykseen, mutta en koe, että osaisin tai edes haluaisin valita sen sisältä yhtä tai kahta yksittäistä voittajayhtiötä. Minulle luontevampi ajatus on ottaa näkemystä koko teemasta tai useamman yhtiön muodostamasta kokonaisuudesta.

Yrittäjänä kiinnostuin myös kassavirrasta

Toinen yrittäjänä kiinnostava näkökulma on kassavirta.

Olen tottunut ajattelemaan sijoituksia paljon myös sen kautta, tuottavatko ne rahaa matkan varrella. Asuntosijoittamisessa kassavirta on hyvin konkreettinen osa kokonaisuutta. Siksi myös sellaiset strukturoidut sijoitukset, joissa sijoituksen ehdoista riippuen voidaan maksaa tuottoa sijoitusaikana, herättivät huomioni.

Yrityksen näkökulmasta ajatus siitä, että sijoitettu pääoma voisi parhaassa tapauksessa myös tuottaa kassavirtaa eikä ainoastaan odottaa mahdollista arvonnousua eräpäivään asti, tuntui kiinnostavalta.

Pelkkä kiinnostava teema ei vielä riitä sijoituspäätökseen

Samalla olen oppinut, ettei strukturoitu sijoitus vielä itsessään kerro sijoituksen riskitasosta tai siitä, miten tuotto muodostuu. Tuotteiden rakenteet, tuottoehdot ja pääomaan kohdistuvat riskit voivat olla hyvin erilaisia.

Siksi seuraava vaihe ei olekaan vain kiinnostavan toimialan tai korkean tuottoluvun löytäminen. Olennaista on ymmärtää, millä ehdoilla tuotto syntyy, mitä pitää tapahtua, jotta sitä maksetaan – ja mitä sijoitukselle tapahtuu, jos markkina kehittyykin eri tavalla kuin olen ajatellut.

En ole vielä tehnyt lopullista valintaani, mutta ehkä juuri tässä on ollut itselleni tämän vuoden tärkein oppi: kaikkea ei tarvitse tietää valmiiksi ennen kuin voi ottaa ensimmäisen askeleen.

Päädyinpä lopulta mihin vaihtoehtoon tahansa, erityisen iloinen olen siitä, että otin tänä vuonna konkreettisen askeleen kohti yritykseni varallisuuden kasvattamista. Ilman ulkopuolista apua olisin hyvin voinut miettiä samaa asiaa vielä yhden vuoden ja yhden tilikauden lisää.

Kannustan samaan myös sinua. Jos oman yrityksen varojen sijoittaminen tai varallisuuden rakentaminen on pyörinyt mielessä, Alexandrian asiantuntijan kanssa voi lähteä liikkeelle omasta tilanteesta. Ensimmäinen konsultaatio on maksuton.

Kirjoittaja on 32-vuotias arkea rakastava yrittäjä ja asuntosijoittaja, joka rakentaa taloudellista vapautta – ei siksi, että voisi lopettaa työnteon, vaan jotta hänellä olisi halutessaan vapaus valita.

Aloita sijoittaminen helposti

Sijoittamisen aloittaminen Alexandriassa on helppoa. Voit aloittaa omatoimisesti verkkopalvelussamme tai sijoitusneuvojamme avulla. OmaAlexandriassa pääset heti alkuun, kun taas maksuttomassa ensitapaamisessa käymme läpi taloudellisia tavoitteistasi ja sijoitusratkaisuja, jotka vievät sinua unelmiasi kohti.

Itsenäisesti
OmaAlexandriassa
Yhdessä
sijoitusneuvojan kanssa
Kokonaisarvosana
tapaamiselle
Sijoitusneuvojan
asiantuntevuus
Suosittelisi
palveluitamme

Ota yhteyttä asiakaspalveluun

Asiakaspalvelumme palvelee 8.30-16.30 (ma-pe). Kehuttu asiakaspalvelumme vastaa kaikkiin sinua mietityttäviin kysymyksiin.

Ensiluokkainen henkilökohtainen palvelu
Tilanteeseesi räätälöityä sijoittamista
Sijoitusmenestystä palkitulla valikoimalla
Kestävyys ja vastuullisuus mukana toiminnassa