Turvattua elämää myös lastenlapsille

”Nykyään haluan saada hyvää tuottoa varoilleni niin, että omaisuus kasvaa ja voimme viettää turvallista elämää, toteuttaa unelmia sekä auttaa lapsia ja lastenlapsia.” Kuusi vuotta Alexandrian asiakkaana ollut Kaarina on tuonut koko perheen Alexandriaan.

Olin suurin piirtein parikymppinen, kun aloin miettiä omaa talouttani. Ihan ensimmäisestä palkasta jo varmaan jotain panin syrjään.

Sijoittamaan aloin aika nuorena. Ensin rahaa oli tileillä, ja sitten siirryin osakkeisiin. Hoidin aina itse näitä juttuja: tuli uusia tilaisuuksia, ja taas uusia osakkeita.

Ensimmäinen unelmani oli asunto, jonka perheenä halusimme toteuttaa. Kun saimme saavutettua sen, sitten tulivat jo muut unelmat, jotka olivat vähän pienempiä. Hankimme auton ja mökin, ja matkustelimme myös paljon.

Jossakin sijoitusmessuilla kymmenkunta vuotta sitten olin täyttänyt jonkin kupongin. Alexandriasta soitettiin sen perusteella, ja soitettiin kyllä aika monta kertaa. Olin aluksi epäileväinen, mutta lopulta kuitenkin suostuin. Menimme mieheni kanssa tapaamiseen Alexandriaan. Se oli varmaan paras päätös sijoittamisen suhteen, mitä olemme tehneet. Vähitellen siirryimme kokonaan muista pankeista Alexandrian asiakkaiksi.

Alexandria hoitaa sijoitusasiamme niin hyvin, että minulla ei ole siitä kahta sanaa. Heillä on monipuolisia tuotteita ja palveluita, ja ne esitellään kattavasti.

Alexandriasta otetaan yhteyttä kaksi kertaa vuodessa, tai sitten aina kun on tarvetta. Kanssakäyminen yhteyshenkilömme kanssa on niin mukavaa, että tuntuu ihan melkein kuin kotiin menisi, kun menee Alexandriaan tapaamiseen. Itse meidän ei tarvitse enää olla sijoittajina aktiivisia.

Nykyään haluan saada hyvää tuottoa varoilleni niin, että omaisuus kasvaa ja voimme viettää turvallista elämää, toteuttaa unelmia sekä auttaa lapsia ja lastenlapsia. Heitä autamme taloudellisesti niin paljon kuin vain voimme. Meille on tärkeää, että heillä on asiat hyvin. Tulevaisuudessa he saavat sitten alkaa toteuttamaan omia unelmiaan rahan turvin. Toivottavasti he muistavat, mistä alku on lähtenyt joskus.

Myös lastenlapsillamme on nykyään omat sijoitustilit. Sen myötä koko meidän perheemme on Alexandrian asiakkaina.

Tutustu tuotevalikoimaan