FI4000549449 - undefined

Trendit

9.3.2023

Kiinan taloudessa ja osakemarkkinoilla vaikeiden aikojen jälkeen nousupotentiaalia

Kiinan osakemarkkina on ollut kovassa turbulenssissa vuosien 2021 ja 2022 aikana ja laskenut selvästi aiemmilta tasoiltaan. Kiinan keskushallinnon harjoittama ns. nollakoronapolitiikka piti maata enemmän tai vähemmän suljettuna muutaman vuoden ajan, jolloin Kiinan sisäinen kysyntä kärsi, tuotanto ei toiminut eivätkä satamat pyörineet. Tämä ajoi monet sijoittajat markkinoilta ja samalla hallinto oli myös ottanut kovan linjan maan suuriin teknologiayhtiöihin suhteessa mm. niiden määräävän markkina-aseman väärinkäyttöön ja tietosuoja-asioihin. Lisäksi maan ylikiihtynyt kiinteistösektori alkoi rakoilla. Sijoittajia myös mietitytti se, että voisiko Kiina olla samanlainen geopoliittinen riski kuin Venäjä. Näin talouskasvu Kiinassa hidastui.

Näiden asioiden myötä ja kansainvälisten sijoittajien laitettua Kiinan osakemarkkinan salkuissaan selvään alipainoon myös kiinalaisten osakkeiden arvostustaso alkoi olemaan houkutteleva. Vuoden 2022 lopussa tapahtunut äkkikäännös Kiinan tiukassa koronalinjassa käynnistikin voimakkaan pääoman siirtymisen takaisin Kiinan markkinoille. Vuodenvaihteessa markkina-analyytikot olivat taloustietopalvelu Refinitivin mukaan nostaneet ennusteensa kiinalaisyhtiöiden tuloskasvusta 15-20 %:iin vuodelle 2023. Samalla esimerkiksi Yhdysvaltaisen S&P 500-indeksin yhtiöiden tuloskasvuksi ennustettiin 5,5 %. Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) julkisti tammikuussa maailmanlaajuiset talouskasvuennusteensa ja siinä Kiina oli vuoden 2023 ennustetulla 5,2 % talouskasvulla selvästi länsimaita ja koko maailman keskiarvoa edellä, ja samoin 4,5 %:n ennusteella vuodelle 2024 (kts. kuva).

kiina Lähde: Lähde: Bloomberg, International Monetary Fund World Economic Outlook Update, tammikuu 2023

Kiinan tilastokeskuksen nyt maaliskuussa julkistama teollisuuden ostopäällikköindeksi kohosi helmikuussa markkinaodotuksia parempaan 52,1 pisteeseen, kun se tammikuussa oli 50,1 pistettä (kts. kuva). Kyseessä on talouden kehittymistä ennustava indeksi ja yli 50 pisteen lukeman katsotaan ennakoivan tuotannon nousua ja talouskasvua. Kiinan teollisuuden elpyminen riippuu kotimarkkinoiden lisäksi myös vientikysynnän kehityksestä eli siitä, miten esimerkiksi euroalueen ja Yhdysvaltojen taloudet jatkossa kehittyvät.

kiina2

Alexandria tarjoaa nyt asiakkailleen nimellispääomaltaan 90 %:sti suojatun tavan sijoittaa Kiinan osakemarkkinoille, jossa sijoituksen kohde-etuutena on Kiinan suurimmista teknologiayhtiöistä koostuva osakeindeksi. Tuotteen avulla sijoittaja saa juoksuaikana 200 % (alustavasti) tuottokertoimen osakeindeksin kehitykseen sen nousukattoon saakka.

Sijoituksen kohde-etuutena toimiva osakeindeksi sisältää yhtiöitä esimerkiksi verkkokaupan, tietoturvan, pilvipalveluiden ja sosiaalisen median sekä robotiikan ja tulevaisuuden autojen aloilta. Indeksin suurimmalla sallittavalla yhtiöpainolla eli 10 % painolla siinä nykyisellään on Alibaba Group, Tencent Holdings, JD.com ja Meituan.


1 Osittaisella 90 %:n pääomaturvalla tarkoitetaan liikkeeseenlaskijan sitoumusta maksaa vähintään 90 % lainan nimellisarvosta takaisin eräpäivänä. Pääomaturvaan liittyy liikkeeseenlaskija- ja takaajariski. Pääomaturva on voimassa vain eräpäivänä. Ennen eräpäivää lainan arvo voi olla pääomaturvan tasoa matalampi tai korkeampi. Tutustu tarkemmin sijoituksen ominaisuuksiin oheiselta internetsivulta: https://www.alexandria.fi/kiinatek.

Lähde: Kauppalehti , Lähde: Kauppalehti

Lue lisää Kiina Teknologia Sijoitusobligaatio -tuotteesta

Katso kaikki merkinnässä olevat tuotteet

Tero Wesanko

Tero Wesanko

Aloita sijoittaminen helposti

Varaa maksuton ensitapaaminen

Konkreettiset vinkit heti käyttöösi

Tapaaminen voidaan järjestää valintasi mukaan etänä tai paikan päällä. Siinä käydään läpi sijoitustavoitteitasi ja ratkaisuja, joilla unelmiesi toteuttaminen mahdollistuu.

Kokonaisarvosana
tapaamiselle
Sijoitusneuvojan
asiantuntevuus
Suosittelisi
palveluitamme

Kysy chatissa

Chat -asiakaspalvelumme palvelee 8 - 16.00 (ma-pe)

Jätä yhteyden-ottopyyntö

Otamme yhteyttä 24h sisällä haluamallasi tavalla.

Jätä yhteystiedot
Ensiluokkainen henkilökohtainen palvelu
Tilanteeseesi räätälöityä sijoittamista
Sijoitusmenestystä palkitulla valikoimalla
Kestävyys ja vastuullisuus mukana toiminnassa