Siirry suoraan sisältöön
Markkinasilmäys – toukokuu 2026

Trendit

18.5.2026

Markkinasilmäys – toukokuu 2026

Markkinat vahvoina epävarmuuden keskellä

Huhtikuu oli markkinoille jatkoa helmi–maaliskuussa alkaneelle geopoliittiselle shokille, mutta samalla myös testi maailmantalouden kestokyvylle. Lähi-idän tilanteen eskaloituminen ja toistuvat häiriöt Hormuzin salmessa nostivat energian hintaa voimakkaasti ja pitivät epävarmuuden korkealla koko kuukauden ajan. Toisin kuin maaliskuussa, markkinoiden huomio siirtyi kuitenkin yhä enemmän inflaatiosta siihen, kuinka hyvin globaali talous kestää korkeampien hintojen, kiristyneiden rahoitusolosuhteiden ja heikentyneen luottamuksen yhdistelmän.

Huhtikuu oli lopulta markkinatuotoiltaan erittäin vahva kuukausi, vaikka maailmanpoliittinen tilanne pysyi epävarmana. Kehitystä tukivat erityisesti tekoälyyn liittyvät investoinnit ja nopea kehitys, sekä talouden odotettua parempi kestokyky.

Maailmantalous pysyi edelleen kasvun puolella, mutta kasvu hidastui kuukauden edetessä ja alueelliset erot kasvoivat selvästi. JP Morganin maailmanlaajuinen ostopäällikköindeksi oli 51,0, mikä viittaa edelleen maltilliseen kasvuun. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ennustaa maailmantalouden kasvavan vuonna 2026 noin 3,1 prosenttia.

Talouden luvut vaihtelevia Yhdysvalloissa

Yhdysvalloissa kokonaiskuva säilyi huhtikuussa odotettua vahvempana, vaikka yksityiskohdissa näkyi ristiriitoja. Talouskasvu piristyi alkuvuonna, mikä viittaa siihen, ettei korkea korkotaso tai geopoliittinen epävarmuus ole vielä hidastanut taloutta merkittävästi. Yhdysvaltain talous kasvoi ensimmäisellä neljänneksellä 2,0 prosenttia vuositasolle muutettuna ja kulutus kasvoi 1,6 prosenttia.

Kulutuksen rakenne oli kuitenkin aiempaa hauraampi. Kotitaloudet jatkoivat kuluttamista, mutta säästämisaste laski ja kuluttajien luottamus pysyi matalana. Tämä viittaa siihen, että kulutuksen kestokyky voi heikentyä pidemmällä aikavälillä. Kulutusmenot nousivat kuukaudessa 0,9 prosenttia ja säästämisaste oli 3,6 prosenttia. Michiganin yliopiston kuluttajaluottamusindeksi jäi matalalle tasolle 49,8 pisteeseen.

Työmarkkina säilyi vakaana ja tuki talouskehitystä. Yhdysvaltoihin syntyi huhtikuussa 115 000 uutta työpaikkaa, mikä ylitti odotukset selvästi. Työttömyysaste oli 4,3 prosenttia ja uusien työttömyyshakemusten määrä pysyi maltillisena 211 000:ssa. Samaan aikaan yritysten näkymiä kuvaavat ostopäällikköindeksit viittasivat tuotannon kasvun jatkumiseen, mutta myös kustannuspaineiden voimistumiseen. Yhdysvaltain teollisuuden ostopäällikköindeksi nousi 52,7 pisteeseen ja hintapaineita kuvaava indeksi korkealle 84,6 pisteeseen. Philadelphian alueen teollisuusindeksi oli 26,7 pistettä. Tämä voi lähikuukausina heikentää yritysten kannattavuutta.

Kuluttajapuolella vähittäismyynti pysyi vahvana, mutta hintojen nousu huomioiden reaalinen kasvu jäi vaatimattomaksi. Tämä tukee kuvaa asteittain hidastuvasta kysynnästä. Vähittäismyynti kasvoi kuukaudessa 0,5 % prosenttia.

Euroalue kamppailee energiasokin keskellä

Euroalueen talouskuva oli selvästi Yhdysvaltoja heikompi ja herkempi energian hinnan nousulle. Talouskasvu jäi vaisuksi ja talouden suuntaa ennakoivat mittarit heikkenivät erityisesti palvelualoilla. Euroalueen talous kasvoi ensimmäisellä neljänneksellä vain 0,1 prosenttia. Koko talouden aktiivisuutta kuvaava ostopäällikköindeksi laski 48,7 pisteeseen ja palvelualojen ostopäällikköindeksi 47,4 pisteeseen. Alle 50 pisteen lukema viittaa talousaktiviteetin heikkenemiseen. Teollisuudessa nähtiin lievää vakautumista, mutta taso jäi edelleen matalaksi eikä riittänyt kompensoimaan palvelualojen heikkoutta. Teollisuuden ostopäällikköindeksi nousi 52,2 pisteeseen. Saksassa teollisuustuotanto laski kuukaudessa 0,3 prosenttia.

Myös kuluttajien ja yritysten luottamus heikkeni laaja-alaisesti, mikä viittaa kysynnän hidastumiseen. Euroopan komission luottamusindeksi laski 93,0 pisteeseen ja Saksan yritysilmapiiriä kuvaava Ifo-indeksi 84,4 pisteeseen.

Työmarkkina pysyi edelleen vakaana, mutta ei enää parantunut. Euroalueen työttömyysaste oli 6,2 prosenttia, mikä viittaa siihen, että talouskasvun hidastuminen alkaa vähitellen näkyä myös työmarkkinoilla.

Inflaatio ja keskuspankit epävarmuuden keskellä

Inflaatio pysyi huhtikuussa markkinoiden keskeisenä huolenaiheena. Yhdysvalloissa hintojen nousua kiihdytti erityisesti energian kallistuminen, kun taas ilman energiaa ja ruokaa laskettu pohjainflaatio kehittyi maltillisemmin.

Kuluttajahinnat nousivat vuodessa 3,8 prosenttia ja pohjainflaatio oli 2,8 prosenttia. Keskuspankin seuraama pohjainflaatiomittari oli 3,2 prosenttia. Samalla yritysten kustannukset nousivat edelleen. Tuottajahinnat nousivat vuodessa 4,0 prosenttia ja tuontihinnat 2,1 prosenttia, mikä voi siirtyä viiveellä myös kuluttajahintoihin. Yhdysvaltain keskuspankki Fed piti ohjauskoron ennallaan ja korosti epävarmuutta. Talous ei ole vielä hidastunut riittävästi koronlaskuille, mutta inflaatio ei myöskään ole kiihtynyt niin paljon, että uusia koronnostoja tarvittaisiin.

Euroalueella nähtiin samankaltainen mutta haastavampi kehitys. Energian hinnan nousu nosti kokonaisinflaatiota, vaikka pohjainflaatio pysyi maltillisempana. Kuluttajahinnat nousivat vuodessa 3,0 prosenttia ja pohjainflaatio oli 2,2 prosenttia.

Samaan aikaan heikko talouskasvu ja kiristyneet lainaehdot hillitsivät hintapaineiden leviämistä laajemmin talouteen. Euroopan keskuspankki EKP piti talletuskoron ennallaan 2 prosentissa, mutta viesti aiempaa varovaisemmin ja korosti kasvaneita riskejä talouskehitykselle.

Markkinat: tuloskasvu tukee, riskit kasvavat

Lähi-idän geopoliittinen tilanne pysyi markkinoiden keskeisenä ajurina koko huhtikuun ajan. Hormuzin salmen sulkemiset ja avaamisyritykset korostivat energiamarkkinoiden haavoittuvuutta, mikä näkyi öljyn hinnan voimakkaana heiluntana. Brent-öljyn hinta nousi korkeimmillaan noin 125 dollariin barrelilta ja WTI-öljy noin 112 dollariin barrelilta.

Osakemarkkinoilla huhtikuu oli kokonaisuutena vahva. Yhdysvalloissa nousua tuki erityisesti vahva tuloskausi ja suurten teknologiayhtiöiden vahva tuloskehitys. S&P 500-yhtiöiden tulokset kasvoivat ensimmäisellä neljänneksellä 27,7 prosenttia.

Markkinakehitys oli kuitenkin vahvasti keskittynyt harvoihin suuriin teknologiayhtiöihin, mikä lisää herkkyyttä yksittäisille riskeille. Osakkeiden arvostustasot pysyivät korkeina, mutta ovat huomattavasti houkuttelevimmilla tasoilla vahva tuloskasvu huomioiden. Yhdysvaltain osakemarkkinoiden ennakoiva P/E-luku oli 20,9.

Euroopassa markkinakehitys jäi vaisummaksi heikomman kasvun ja energiariskien vuoksi, vaikka matalammat arvostustasot tarjosivat osittaista tukea. Kehittyvillä markkinoilla kehitys oli suhteellisesti vahvaa erityisesti Aasiassa ja osissa Latinalaista Amerikkaa. Kehittyvien markkinoiden MSCI-indeksi oli vuoden alusta noin 14 prosenttia nousussa.

Korkomarkkinoilla pitkät korot nousivat inflaatio-odotusten mukana, kun keskuspankit eivät halunneet viestiä nopeista koronlaskuista. Yhdysvaltain kahden vuoden korko oli 3,78 prosenttia, kymmenen vuoden korko noin 4,30 prosenttia ja kolmenkymmenen vuoden korko noin 4,91 prosenttia.

Yrityslainojen riskilisät nousivat hieman, mutta pysyivät edelleen historiallisesti matalina. Tämä viittaa siihen, ettei markkina vielä hinnoittele täysimittaista taantumaa vaan ennemmin pitkittynyttä epävarmuutta.

Alexandrian varainhoitorahastoissa painotus riskienhallinnassa

Huhtikuussa Alexandrian varainhoitorahastoissa seurattiin tiiviisti geopoliittisen tilanteen kehitystä ja markkinoiden epävarmuutta. Sijoituksissa tehtiin maltillisia muutoksia painottaen riskienhallintaa. Varoja siirrettiin Euroopasta ja kotimaasta lyhyisiin korkosijoituksiin sekä osittain Yhdysvaltain osakemarkkinoille.

Taustalla vaikutti toimintaympäristö, jossa epävarmuus talouskasvusta, korkopolitiikasta ja geopoliittisista riskeistä kasvoi, mutta samalla yhdysvaltalaisten suurten teknologiayhtiöiden tulosnäkymät säilyivät vahvoina.

Lyhyet korot tarjosivat houkuttelevan yhdistelmän vakaata tuottoa, matalaa riskiä ja hyvää likviditeettiä tilanteessa, jossa pitkien korkojen heilunta lisääntyi.

Osakemarkkinoilla sijoituksia kohdennettiin entistä valikoivammin laadukkaisiin ja vahvan kassavirran yhtiöihin. Näitä tukevat erityisesti tekoälyinvestointien jatkuminen ja Yhdysvaltain talouden suhteellinen vahvuus Eurooppaan verrattuna.

Aloita sijoittaminen helposti

Sijoittamisen aloittaminen Alexandriassa on helppoa. Voit aloittaa omatoimisesti verkkopalvelussamme tai sijoitusneuvojamme avulla. OmaAlexandriassa pääset heti alkuun, kun taas maksuttomassa ensitapaamisessa käymme läpi taloudellisia tavoitteistasi ja sijoitusratkaisuja, jotka vievät sinua unelmiasi kohti.

Itsenäisesti
OmaAlexandriassa
Yhdessä
sijoitusneuvojan kanssa
Kokonaisarvosana
tapaamiselle
Sijoitusneuvojan
asiantuntevuus
Suosittelisi
palveluitamme

Kysy chatissa

Chat -asiakaspalvelumme palvelee 8.30 - 16.30 (ma-pe)

Jätä yhteyden-ottopyyntö

Otamme yhteyttä 24h sisällä haluamallasi tavalla.

Jätä yhteystiedot
Ensiluokkainen henkilökohtainen palvelu
Tilanteeseesi räätälöityä sijoittamista
Sijoitusmenestystä palkitulla valikoimalla
Kestävyys ja vastuullisuus mukana toiminnassa