
Päivitys Alexandria Kiinteistö Erikoissijoitusrahaston sijoitusstrategiaan
Alexandria Rahastoyhtiö Oy on päivittänyt Alexandria Kiinteistö Erikoissijoitusrahaston sääntöjä. Muutoksen myötä rahaston sijoitusmahdollisuudet laajenevat, ja rahasto voi jatkossa sijoittaa varojaan myös suoraan Suomessa sijaitseviin kiinteistöihin ja rakennushankkeisiin.
Tavoitteena on vahvistaa rahaston mahdollisuuksia hajauttaa sijoituksiaan, hyödyntää kiinteistömarkkinan mahdollisuuksia ja rakentaa kilpailukykyistä pitkän aikavälin tuottoa.
Rahasto on tähän asti sijoittanut pääasiassa noteerattuihin kiinteistörahastoihin ja kiinteistösidonnaisiin arvopapereihin Suomessa ja Pohjoismaissa. Uusi sijoitusmahdollisuus täydentää nykyistä strategiaa ja antaa salkunhoidolle enemmän joustavuutta markkinatilanteiden hyödyntämiseen.
"Kiinteistömarkkina on ollut viime vuosina haastava, mutta odotamme transaktiomarkkinan vähitellen aktivoituvan. Tämä luo mahdollisuuksia lisätä suoria kiinteistösijoituksia rahaston salkkuun ajan myötä. Sijoituksissa keskitymme ennen kaikkea kohteisiin, jotka tuottavat vakaata kassavirtaa", kertoo Alexandrian kiinteistörahastoista vastaava johtaja Jaakko Ristola.
Strategiamuutos toteutetaan harkiten ja vaiheittain markkinatilanteen kehittyessä.
Rahasto on koko toimintansa ajan pystynyt toteuttamaan lunastukset ajallaan ja täysimääräisesti, mikä on erottanut sen monista muista avoimista kiinteistörahastoista. Tavoitteena on jatkossakin kehittää rahaston sijoitusstrategiaa tavalla, joka tukee osuudenomistajien etua ja rahaston pitkän aikavälin kehitystä.
Sääntömuutokset astuvat voimaan 16.4.2026, muutokset eivät edellytä sijoittajilta toimenpiteitä
Aloita sijoittaminen helposti
Sijoittamisen aloittaminen Alexandriassa on helppoa. Voit aloittaa omatoimisesti verkkopalvelussamme tai sijoitusneuvojamme avulla. OmaAlexandriassa pääset heti alkuun, kun taas maksuttomassa ensitapaamisessa käymme läpi taloudellisia tavoitteistasi ja sijoitusratkaisuja, jotka vievät sinua unelmiasi kohti.
OmaAlexandriassa
sijoitusneuvojan kanssa
tapaamiselle
asiantuntevuus
palveluitamme
Kysy chatissa
Chat -asiakaspalvelumme palvelee 8.30 - 16.30 (ma-pe)



