Ymparistorahasto

Tiedotteet

24.11.2022

Alexandria tuo markkinoille uuden tummanvihreän vastuullisuusteemaisen rahaston

Alexandria Ympäristö Erikoissijoitusrahastossa korostetaan laajasti kestäviä arvoja ja erityisesti ilmasto- ja ympäristöasioita edistäviä sijoituksia.

Ekologisesti kestävä talous ja kasvu ovat nousseet korkealle sijoittajan prioriteettilistalla samalla kun energiakriisi koettelee globaalisti kuluttajia ja yrityksiä ja uusiutuvia energianlähteitä tarvitaan entistä enemmän. Vastuullisuuden merkitys kasvaa tulevaisuudessa voimakkaasti, kun esimerkiksi EU:n ilmastonmuutoksen hillintään kohdistuvat sääntelypaketit muokkaavat yritysten toimintaympäristöä ja sijoitusmarkkinoita.

Muuttuvassa maailmassa monet pohtivat, miten omalla toiminnalla olisi mahdollista edistää vastuullisuutta ja kestäviä ympäristöarvoja konkreettisesti.

Kansainvälisesti yleistynyt tapa on kanavoida osa säästöistä ja sijoituksista ns. ESG-kohteisiin, jotka edistävät ympäristöasioita, uusiutuvaa energiaa, sosiaalista vastuuta sekä yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta.

Yksi varteenotettava keino toteuttaa tällaista sijoitustoimintaa on merkintä uuteen Alexandria Ympäristö Erikoissijoitusrahastoon, joka on EU:n sijoitusrahastoille antaman tiedonantoasetuksen (SFDR) Artikla 9:n (”tummanvihreä”) mukainen rahasto. Tällä tarkoitetaan sitä, että kyseisen luokituksen alainen rahasto edistää sijoitustoiminnassaan erityisesti vastuullisuutta ja pyrkii saavuttamaan siihen liittyviä päämääriä. Se ei siis ainoastaan rajaa pois tiettyjä toimialoja tai yrityksiä (esim. alkoholi-, ase- ja tupakkateollisuus), vaan on myös sitoutunut korostamaan positiivisia vastuullisuusvaikutuksia sijoituskohteiden valinnassa.

Rahaston sijoitukset pyritään kanavoimaan sijoituskohteisiin, jotka toiminnallaan edistävät laajasti kestäviä arvoja ja erityisesti ilmasto- ja ympäristöasioita. Uuden rahaston hajautus on poikkeuksellisen laaja-alainen, sillä sen kautta pääsee yhdellä sijoituksella osallistumaan useaan eri vastuullisuusteemaan, kuten:

  • Ilmastonmuutoksen hillitseminen ja uusiutuva energia
  • Ympäristö ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus
  • Tasa-arvon ja diversiteetin edistäminen
  • Vihreät joukkovelkakirjalainat

Alexandria Ympäristö Erikoissijoitusrahaston kautta sijoittaja pääsee valmiilla hajautuksella tukemaan yhteiskunnan ja ympäristön kestävää kehitystä sekä hyötymään vastuullisesti toimivien sijoituskohteiden tuottopotentiaalista, aktiivisen salkunhoidon asiantuntemuksesta sekä hyvin hajautetusta kokonaisuudesta pienelläkin sijoitettavalla pääomalla. Aktiivinen salkunhoito pitää huolen salkun hajautuksesta ja vastuullisuusnäkemyksestä kaikissa markkinatilanteissa, tinkimättä kuitenkaan kilpailukykyisestä pitkän aikavälin tuotto-odotuksesta.

Nimetön suunn.malli

Vastuullisesti hajautetun ratkaisun kautta

"Uusi tummanvihreä allokaatiorahastomme sopii sijoittajalle, joka haluaa tietää sijoitustensa ympäristöllisistä ja yhteiskunnallisista vaikutuksista, ja joka haluaa sijoittaa ilmastonmuutoksen torjuntaan sekä vastuullisuuden megatrendeistä hyötyviin yhtiöihin. Tärkeää on huomioida, että rahaston tavoitteena on tehdä kestäviä sijoituksia, mutta sijoituskohteiden tulee kuitenkin olla hyviä paitsi vastuullisuusmielessä myös tuotto-riskinäkökulmasta. Tämä vaatii yleensä tavanomaista enemmän perehtyneisyyttä ja ennen kaikkea sijoituskohteiden syvällistä tuntemusta, joten halusimme tuoda tämän ajankohtaisen teeman asiakkaidemme saataville vaivattomana, hyvin hajautettuna ja ammattimaisesti hoidettuna ratkaisuna", kertoo Alexandrian salkunhoitotoiminnon johtaja Tero Wesanko.

Alexandria Ympäristö Erikoissijoitusrahasto on merkittävissä 24.11.2022 alkaen. Tutustuthan rahastoon tarkemmin täältä.

Tutustu rahastoon

Alexandria tekee lahjoituksen Capeenpuron luonnonmukaistamishankkeelle osana Ympäristö Erikoissijoitusrahaston ennakkomarkkinointia

Osana Alexandria Ympäristö Erikoissijoitusrahaston ennakkomarkkinointia Alexandria tekee merkittävän lahjoituksen Capeenpuron luonnonmukaistamishankkeelle. Capeenpuro on ainutlaatuinen ja mittava hanke, jossa yhdistyy eri tahojen yhteistyö, innovaatio ja tutkimus.

Hankkeessa muokataan vanhan kalanviljelylaitoksen 850 m pitkästä vedenottokanavasta luonnonuomaa jäljittelevä taimenen kutu- ja poikaspuro. Samalla kalanviljelylaitoksen vanhoista altaista tehdään monimuotoinen ja luonnollinen kosteikkoalue. Vastaavaa tutkimustietoon perustuvaa, uutta virtavesielinympäristöä lisäävää vedenottokanavan luonnonmukaistamista ei ole aiemmin Suomessa toteutettu. Tavoitteena on rakentaa merkittävä uusi lisääntymis- ja elinalue uhanalaisille vaelluskaloille ja muulle eliöstölle, sekä samalla lisätä tietoa kunnostusmenetelmien kehittämisen tueksi. Lisäksi hankkeen tavoitteena on lisätä eri tahojen välistä yhteistyötä ja tiedonvaihtoa.

Seuraa Capeenpuron luonnonmukaistamishanketta Facebookissa, Instagramissa sekä Capeenpuron omilla nettisivuilla. capeenpuro

Aloita sijoittaminen helposti

Varaa maksuton ensitapaaminen

Konkreettiset vinkit heti käyttöösi

Tapaaminen voidaan järjestää valintasi mukaan etänä tai paikan päällä. Siinä käydään läpi sijoitustavoitteitasi ja ratkaisuja, joilla unelmiesi toteuttaminen mahdollistuu.

Kokonaisarvosana
tapaamiselle
Sijoitusneuvojan
asiantuntevuus
Suosittelisi
palveluitamme

Kysy chatissa

Chat -asiakaspalvelumme palvelee 8 - 16.00 (ma-pe)

Jätä yhteyden-ottopyyntö

Otamme yhteyttä 24h sisällä haluamallasi tavalla.

Jätä yhteystiedot
Ensiluokkainen henkilökohtainen palvelu
Tilanteeseesi räätälöityä sijoittamista
Sijoitusmenestystä palkitulla valikoimalla
Kestävyys ja vastuullisuus mukana toiminnassa