
Alexandrian strukturoitujen sijoitusmenestys Euroopan parasta
Alexandrian strukturoidut tuotteet palkittiin toista kertaa Euroopan parhaasta sijoitusmenestyksestä.
Tämän lisäksi Alexandria palkittiin myös kolmatta kertaa Pohjoismaiden parhaasta sijoitusmenestyksestä ja kahdeksatta kertaa Suomen parhaasta sijoitusmenestyksestä. Palkinnot jaettiin 23. kertaa järjestetyssä SRP Europe 2026 -konferenssissa Lontoossa maaliskuussa 2026. Sijoitusmenestystä mitattiin vuoden ajanjaksolla erääntyneiden sijoitusten volyymipainotetuilla toteutuneilla vuosituotoilla. Vuonna 2025 erääntyi 117 Alexandrian strukturoitua sijoitustuotetta, joiden keskimääräinen toteutunut vuosituotto nimellisarvolle oli 12,9 % p.a.
"On ilo ja suuri kunnia ottaa vastaan nämä kansainväliset tunnustukset. Alexandria on palkittu kahdeksan kertaa Suomen parhaasta sijoitusmenestyksestä, mikä osoittaa, että tuotekehityksemme on ollut tasaisen laadukasta yli ajan, ja että tarjoamamme sijoitusratkaisut ovat toimineet suunnitellusti. Erityisen hienoa on huomata, että tuotevalikoimamme tarjoaa kilpailukykyistä tuottoa myös kovassa kansainvälisessä vertailussa.”, Alexandria Marketsin toimitusjohtaja Ville Hellens kertoo.
Alexandrian strukturoitujen sijoitustuotteiden valikoimaan sekä tuotteiden historialliseen kehitykseen voi tutustua tarkemmin Alexandrian verkkosivuilla.
Aloita sijoittaminen helposti
Sijoittamisen aloittaminen Alexandriassa on helppoa. Voit aloittaa omatoimisesti verkkopalvelussamme tai sijoitusneuvojamme avulla. OmaAlexandriassa pääset heti alkuun, kun taas maksuttomassa ensitapaamisessa käymme läpi taloudellisia tavoitteistasi ja sijoitusratkaisuja, jotka vievät sinua unelmiasi kohti.
OmaAlexandriassa
sijoitusneuvojan kanssa
tapaamiselle
asiantuntevuus
palveluitamme
Kysy chatissa
Chat -asiakaspalvelumme palvelee 8.30 - 16.30 (ma-pe)




